Kirjan kaksi ensimmäistä lukua käsittelevät evoluutioteoriaa sekä suomalaisen luonnon muotoutumista jääkauden väistymisen seurauksena. Kokonaisuuden kannalta luvut ovat hieman irrallisia, ja toden teolla kirja lähteekin käyntiin vasta kolmannesta luvusta. Kadonneiden ja jo katoamassa olevien lajien avulla Kauppinen kuvaa suomalaisen luonnon monimuotoisuuden kapenemista asiantuntevasti ja mukaansatempaavasti. Yhtä suurella herkkyydellä käsitellään niin ruusuruohomaamehiläisiä kuin kultasirkkujakin, joista jälkimmäisen laulu on Suomessa jo vaiennut.

Ihminen on syypää luonnon monimuotoisuuden kaventumiseen niin Suomessa kuin muuallakin. Sodan jälkeen hurjaa vauhtia teollistunut Suomi patosi vimmaisesti koskia, raapi metsiä raiskioiksi ja kuivatti soita uusien metsäpalstojen pohjaksi. Kaikki tämä kutisti eri lajien elintilaa, tuhosi kokonaisia ekosysteemejä ja kavensi kokonaisuutena suomalaisen luonnon monimuotoisuutta. Esimerkiksi ennen niin yleinen hömötiainen on luokiteltu Suomessa nykyään erittäin uhanalaiseksi.

Monimuotoisuuden kaventuminen tarkoittaa luonnon muuttumista yksipuolisemmaksi. Kuten Kauppinenkin toteaa, ihmiset eivät kanna tästä huolta siksi, että kirjavampi luonto olisi heidän mielestään kiva ja nätti. Monimuotoisuudessa on kyse valtavasta suhteiden verkostosta, jossa yhden lajin häviäminen voi johtaa useiden muidenkin lajien taantumiseen. Esimerkiksi pölyttäjähyönteisten katoaminen vaikuttaisi merkittävällä tavalla ruoantuotantoon, mikä taas muuttaisi ratkaisevasti elinehtoja maapallolla.

Kauppisen tapa kuvata lajeja saa lukijan tuntemaan ja välittämään jokaisesta lajista, ja esimerkiksi kuukkelin kotimetsän hakkaaminen teollisuuden tarpeisiin tuntuu lukijan sydänalassa asti. Ratkaisuja kaventuvaan monimuotoisuuteen kirja ei juurikaan tarjoa, mitä voi pitää pienoisena puutteena. Kauppinen puhuu toki biodiversiteettiturismista, jolla monimuotoisesti rikkaat luontokohteet, kuten esimerkisi Viiankiaavan suoalue, saataisiin tuottamaan, jolloin niitä ei tarvitsisi tuhota sinne suunnitellun kaivoksen tieltä.

Kauppisen ajatus on, että luonnolle hyvin usein vahingollinen markkinatalous voitaisiin valjastaa toimimaan sen hyväksi. Ideassa on omat puutteensa, minkä Kauppinenkin myöntää. Tarkoittaisiko biodiversiteettiturismi esimerkiksi lisääntyvää lentoliikennettä ympäri maailmaa suomalaisiin luontokohteisiin? Se voisi kiihdyttää ilmastonmuutosta, joka myös osaltaan vaikuttaa suomalaisen monimuotoisuuden kaventumiseen.

Kauppinen valaa kuitenkin uskoa huomiseen ja luottaa, että nykyinen kehitys on vielä käännettävissä. Monimuotoisuus on kokonaisuutena upea teos, joka onnistuu vakuuttamaan kyynisimmänkin lukijan luonnon monimuotoisuuden kauneudesta ja tärkeydestä.

Mitä muut ovat sanoneet samasta kirjasta:

"Juha Kauppisen Monimuotoisuus on hätähuuto lukemattomien uhanalaisten lajien puolesta, meillä ja muualla." – Luetun ymmärtäminen

"Erinomainen kirja. En voi suositella tarpeeksi." – Viis kautta viis

"Kauppinen on ahkera kuin hampaanmato." – Risto Lindstedt / Suomen Kuvalehti

Arvio on julkaistu aikaisemmin lyhennettynä Voima-lehden numerossa 9/2019 ja Voima-lehden verkkosivuilla.

Sinua saattaa myös kiinnostaa: