Viitisenkymmentä kilometriä Vaasasta itään sijaitsee Orismalan kylä, josta löytyy Leväluhdan uhrilähteenä tunnettu rautakautinen kalmisto. Puiden suojaamasta silmäkkeestä on vuosien mittaan ongittu niin ihmisen kuin eläimenkin luita ja erilaisia arvoesineitä. Keitä lähteeseen on upotettu ja mistä syystä, on säilynyt historiantutkijoille pitkälti arvoituksena, sillä rautakauden Suomessa ruumiit tavattiin haudata polttamalla.
Kirjan tiedot
Marko Hautala
Leväluhta
Tammi
320 s.
Oman vastauksensa tähän historialliseen arvoitukseen antaa nyt kauhukirjailija Marko Hautala. Leväluhta ei ole kontekstistaan huolimatta historiallinen romaani, vaan kirjan tapahtumat sijoittuvat nykyaikaan.
Hautala osaa aloittamisen taidon. Muutama vuosi takaperin julkaistun Kuokkamummon aloituslause on yksi tylyimpiä, mihin olen kauhukirjallisuudessa törmännyt. Leväluhdan alussa lukija löytää itsensä mielisairaalan suljetulta osastolta – yöllä tottakai. Mielisairaalan yöhoitaja Martin saa useita puheluita, joissa pyydetään välittämään viesti mielisairaalaan suljetulle Lari Vallille:
Martin painoi kuulokkeen korvaansa vasten. Aivan kuin joku olisi karjahdellut veden alla. Martin ajatteli Vallin vaivalloisia liikkeitä. Tärisevien käsivarsien ponnistusta, kun ne kauhoivat näkymätöntä liejua tai tunnustelivat loputtoman luolaston seinämiä.
Tehokkaan alkujakson jälkeen meno seesteytyy, mutta tarinan imu säilyy siitä huolimatta. Kerronta kulkee jouhevasti eri aikatasoilla ja eri henkilöhahmojen kautta. Kahdessa tarinalinjassa seurataan sekä Lari Vallin elämää ennen mielisairaalaa että hänen siskonsa Meerin paluuta lapsuudenkotiin nykyhetkessä. Luonnollisesti kirjan edetessä eri säikeet alkavat lomittua ja kokonaisuus hahmottua. Lopputulos on sen verran runsas, että kirja tekisi mieli lukea saman tien toiseen kertaan.
Mainospuheessa Hautalaa tituleerataan Suomen Stephen Kingiksi, joskin syyt ovat ennen kaikkea markkinoinnillisia, eivät tyylillisiä. Leväluhta tuokin vahvemmin mieleen Kingiäkin innoittaneen H. P. Lovecraftin. Toinen teos, josta Hautalan kirja on mahdollisesti saanut vaikutteita, on Stanisław Lemin mestarillinen Solaris.
Lovecraftin helmasynti oli liiallinen kuvailu, mutta vahvuus taas siinä, ettei tarinoita selitetty puhki. Näin lukijan mielikuvitukselle jäi sopivasti tilaa. Toisaalta, Lovecraftin elämän aikana julkaistu tuotanto sisälsi yksinomaan novelleja ja muutamia hieman pidempiä tekstejä, jolloin selittelylle ei myöskään ollut pahemmin tilaa. Mikään leikinlaskija Lovecraft ei ollut, kun taas Hautala uskaltaa viljellä kyynisenpuoleista huumoria ilman, että tarinan vire siitä pahemmin kärsii:
'Muistatko karva-auringon?' Jyri kysyi äkkiä kesken Tukholman-aikoihinsa sijoittuvan tarinan näyttelyavajaisista, jossa kuuluisa taiteilija oli ensin saarnannut erektiossa olevan peniksen valtarakenteista ja päätynyt loppuillasta kourimaan miesgalleristin jalkoväliä.
Kokonaisuutena Leväluhta ei nouse aivan samalle tasolle kuin Hautalan aiemmat teokset, mutta tarina etenee vaivattomasti ja pysyy eheänä aina viimeisille riveille asti.
Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:
"Leväluhta on ihan pakko lukea hyvin tiiviissä tahdissa loppuun." – Kirjapöllön huhuiluja
"Leväluhta on minusta kokonaisuutena hyvä kirja." – Juha / Kirjavinkit
