Kai Sadinmaa: Kuolleiden kirja

Kirkkokriittisistä kirjoistaan tunnetun Kai Sadinmaan kolmas teos kertoo Suomen suurimmasta hautausmaasta Helsingin Malmilla. Alkunsa kirja sai Facebook-postauksista, joita Sadinmaa alkoi kirjoitella kesällä 2018 toimiessaan hautausmaapappina. Kirjoitukset käsittelivät Malmille haudattuja henkilöitä, kuten Tauno Paloa, Armi Aavikkoa ja Abloy-avaimen keksinyttä Emil Henrikssonia. Elämäntarinat kiehtoivat ihmisiä siinä määrin, että ajatus niiden kokoamisesta kirjaksi alkoi muotoutua pikkuhiljaa.

Mainitut henkilöt löytyvät myös lopullisesta kirjasta, mutta mukana on tietysti myös runsaasti uutta. Lyhyiden elämäkertojen lomaan Sadinmaa tiputtelee faktoja eri uskontokuntien hautaustavoista, vierailee krematoriossa ja kuvailee yksityiskohtaisesti hautausmaata ympäristönä. Erityisen mielenkiintoisen kirjasta tekee se, että se on kirjoitettu yhdenpäivänromaanin muotoon. Sadinmaa kirjoittaa itsensä siis vahvasti osaksi tarinaa, ja kaikki kerrottu suodattuu kirjailijan oman persoonan läpi.

Kuolleiden kirja on siis paikoin jopa kiihkeän subjektiivinen. Aiemmista kirjoista tuttu ehdottomuus on suurimmalta osin poissa, mutta ilmaisu on silti voimakasta, joissain kohdissa ehkä vähän epäuskottavaakin. Esimerkiksi iskelmätähti Laila Kinnusen traagista elämää kuvatessaan Sadinmaa luo tarpeettoman suuren kontrastin Kinnusen hyveiden ja surullisen kohtalon välille. Elämänsä tärviölle juonut laulaja on toki karmea esimerkki julkisuuden kiroista, mutta Kinnusta koskeva osuus tuntuu silti jotenkin toisteiselta.

Viina näytteli keskeistä osaa Laila Kinnusen ohella monen muunkin Malmille haudatun ihmisen elämässä. Se maittoi niin Tapio Rautavaaralle, Mikko Niskaselle kuin Marko ”Marokon kauhu” Juutilaisellekin. Kriittistä silmää Sadinmaa ei kuolleisiin juuri luo, eikä se ehkä ole tässä yhteydessä tarpeenkaan. Poikkeuksen tekee Suomen tunnetuin aseistakieltäytyjä Arndt Pekurinen, jonka kohdalla periaate ajoi jopa perheen edelle. Teloituskomppanian ampumaksi joutunutta Pekurista on kehuttu rohkeaksi, mutta Sadinmaa näkee hänen ratkaisussaan myös itsekkyyttä.

Toinen toistaan traagisempia elämäntarinoita lukiessaan ei voi olla ajattelematta, että olisiko kirjaan mahtunut myös enemmän sellaisia ihmisiä, joiden elämä ei ollut yhtä myrskyä. Ihmisiä, jotka elivät vain hyvän elämän ja rakastivat lähimmäisiään niin hyvin kuin pystyivät. Vai onko niin, että vain elämänsä aikana julkisuudelle antautuneet saavat nauttia julkisuudesta myös kuolemansa jälkeen?

Kuolleiden kirja jaksaa kuitenkin kiinnostaa lukijaansa loppuun asti. Sadinmaan tyyli on niin sujuva, että lukuisat poikkeamat tarinallisille sivupoluille tuntuvat vain ja ainoastaan luontevilta. Kirja kertoo juurevasti ihmisistä – niin unohdetuista kuin edelleen muistoissa elävistä – sekä elämästä ja tietenkin kuolemasta. Proosallisempi ja vähemmän julistava tyyli sopii kirjaan erittäin hyvin. Sadinmaan lauseet, erityisesti eri tarinat päättävät tiivistelmät, ovat paikoin jopa sykähdyttäviä. Kirjan päättävä lausekin nostattaa kylmät väreet.

Kai Sadinmaa. Kuva: Nauska.

Kirjan tiedot:
Kai Sadinmaa
Kuolleiden kirja
Into
250 s.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.