Victor Hugo: Kuolemaantuomitun viimeinen päivä

Suomessa Victor Hugo tunnetaan ehkä parhaiten klassisista romaaneistaan, kuten Pariisin Notre-Dame (1831) ja Kurjat (1862). Romaanien lisäksi Hugon valtavaan tuotantoon kuuluu muun muassa runoja, pamfletteja, näytelmiä ja puheita. Vain pieni osa tästä tuotannosta on julkaistu suomeksi, ja käännökset ovat jo vuosikymmenten takaa. Poikkeuksen muodostaa Kuolemaantuomitun viimeinen päivä, joka julkaistiin alkukielellä vuonna 1829 ja suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1917. Nyt kirjasta on julkaistu täysin uusi, Aki Räsäsen laatima suomennos.

Hugo oli poliittisesti hyvin aktiivinen kirjailija. Erityisen kielteisesti hän suhtautui kuolemanrangaistukseen ja vastusti sitä määrätietoisesti läpi elämänsä. Tarinan mukaan Hugo oli nähnyt teloittajan rasvaavan aukiolla giljotiinin terää ja saanut siitä inspiraation kirjoittaa kuolemantuomiota arvostelevan kirjan. Kuolemaantuomitun viimeinen päivä julkaistiin alkujaan ilman nimeä, mutta jo kolme vuotta myöhemmin tehtyyn painokseen lisättiin Hugon nimi ja pitkä esipuhe.

Kuolemaantuomitun viimeisen päivän uusi suomennos sisältää alkuperäisen tarinan ja lyhennetyn version vuoden 1832 esipuheesta. Lisäksi suomentaja on lisännyt tekstiin joitakin huomiota, jotka valottavat ansiokkaasti teoksen taustoja. Näiden lisäksi kirjaan olisi hyvin voinut lisätä suomentajan jälkisanat, mutta kokonaisuus toimii toki ilman niitäkin. Suomennos itsessään on erittäin sujuva ja laadukkaasti tehty.

Päiväkirjamuotoon kirjoitettu kirja on kertomus kuolemaantuomitusta miehestä, jonka viimeisiä hetkiä ja tunteiden myrskyä Hugo kuvaa pieteetillä ja syvällä paatoksella. Mies kertoo muun muassa testamenttinsa kirjoittamisesta, vankisellistään ja kuolemantuomion odotuksen tuottamasta kärsimyksestä:

Kun haaveilen minuutin ajan menneestä elämästäni ja palaan siihen, että kohta elämäni päättää kirveenisku, vapisen kuin uuden asian edessä. Kaunis lapsuuteni! Kaunis nuoruuteni! Kultaisen kudoksen reunassa on verta; menneen ja nykyhetken välissä on verinen virta, toisen ihmisen verta, minun vertani.

Kuolemaantuomitun viimeinen päivä sisältää myös mielenkiintoisen viittauksen yli kolme vuosikymmentä myöhemmin julkaistuun Kurjat­-romaaniin. Hieman ennen teloitustaan päähenkilö kohtaa toisen tuomitun, joka kertoo hänelle elämäntarinansa. Aivan kuten Kurjat­-romaanin päähenkilöä Jean Valjeania, tätäkin tuntemattomaksi jäävää miestä ihmiset karttavat, koska hänen keltainen passinsa ilmaisee miehen olevan vapautettu rikollinen:

Mutta piru periköön passini! Se oli keltainen, ja sen päälle oli kirjoitettu vapautettu rangaistusvanki. – – Minua pelättiin, pikkulapset juoksivat karkuun, ihmiset sulkivat ovensa. Kukaan ei halunnut ottaa minua hommiin.

Tuntemattomaksi jää myös päähenkilön tekemä rikos, millä kirjailija haluaa selvästi alleviivata sitä, ettei mikään rikos maailmassa oikeuta muita ihmisiä päättämään toisen ihmisen elämästä. Aika ei ehkä sellaisenaan ole kohdellut Hugon teosta hyvin, mutta sen humaani perussanoma puhuttelee silti lukijaa lähes kahden vuosisadan takaa.

Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:

”Lukija miettii, onko vanki ansainnut kohtalonsa. Mitä niin pahaa hän on tehnyt?” – Tea Holm / Kirjailijanblogi

Victor Hugo. Kuva: Wikimedia Commons.

Kirjan tiedot:
Victor Hugo
Kuolemaantuomitun viimeinen päivä
Suom. Aki Räsänen
Basam Books
126 s.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.