Peake & Rosenberg: Korsetti ja krusifiksi

Historiantutkimuksella on myös oma historiansa, eikä suinkaan kaikkia aiheita ole aina pidetty tutkimisen arvoisena. Sodat, valtiot ja erilaiset valtaapitävät ovat olleet maailmanhistorian perusmassaa, mutta viime vuosina tutkijoita on alkanut kiinnostaa aiheet ja näkökulmat, joita on aiemmin pidetty marginaalisina tai jopa täysin merkityksettöminä. Naisten historia on tästä hyvä esimerkki.

Kirjan tiedot

Rose-Maria Peake & Riikka-Maria Rosenberg
Korsetti ja krusifiksi – vaikutusvaltaisia barokin ajan pariisittaria
Gaudeamus
351 s.

Rose-Marie Peaken ja Riikka-Maria Rosenbergin Korsetti ja krusifiksi marssittaa lukijansa eteen kolme ranskalaista barokin ajan eliittinaista: aatelinen Madame de Sévignén, kurtisaani Ninon de Lenclos’n ja nunna Louise de Marillacin. Kukin naisista edustaa tavallaan oman aikansa yläluokkaa, joten täydellistä läpileikkausta 1600-luvun naiseudesta kirja ei tarjoa. Siitä huolimatta Peaken ja Rosenbergin kirja on populaaria historiantutkimusta parhaimmillaan.

Kirjassaan tutkijakaksikko luo katsauksen 1600-luvun muotiin, sisustukseen, seksuaalisuuteen ja erityisesti uskonnollisuuteen. Keskiaikaa on tavattu pitää vahvasti uskonnon värittämänä aikakautena, mutta todellisuudessa kristinuskolla oli valtava merkitys myös 1600-luvun pariisilaisille. Tämä siis aikana, jonka yhteydessä tavataan puhua modernin tieteen synnystä ja rationalismista.

Kristinuskon vahva asema vaikutti vahvasti muun muassa siihen, minkä merkityksen ihmiset antoivat aviolliselle seksille. Esimerkiksi Madame de Sévignén avioliitossa seksissä oli korostuneesti kyse vain jälkeläisten hankkimisesta. Nihkeä seksuaalimoraali johti ymmärrettävästi suureen määrään avioliittojen ulkopuolisia suhteita. Prostituoitujen määräkin oli hurja, esimerkiksi 1700-luvun puolivälin Ranskassa heitä oli eri arvioiden mukaan jopa 10–15 prosenttia aikuisväestöstä (!).

Prostituoitujen kirjo oli laaja, mutta osalle naisista viihdyttäjänä toimiminen tarjosi väylän sosiaaliselle nousulle. Ninon de Lenclos on tästä hyvä esimerkki: hän nousi suoranaisesta köyhyydestä vaurauteen ja oman aikansa merkittäväksi vallankäyttäjäksi.

Myös nunnaluostareissa seksuaalisuudella oli oma paikkansa, vaikka äkkiseltään tämä väite saattaa tuntua oudolta. Seksiä keskenään harrastavat nunnat eivät ole pelkkää pornoelokuvien luomaa faabelia, sillä historia tuntee tapauksen, jossa kahdella nunnalla oli oikeasti keskenään seksisuhde.

Tämä oli kuitenkin yksittäistapaus. Nunnien seksuaalisuudessa ei ollut kyse niinkään seksistä, vaan siitä, että sulkeutuessaan luostariin naiset antautuivat täysimittaisesti uskonnon harjoittamiselle, mikä teki heistä ”Jeesuksen morsiamia”. Syvä omistautuminen ja paikoin fyysisiäkin muotoja saaneet hartausharjoitukset taas on mahdollista tulkita naisten tavaksi purkaa tukahdutettua seksuaalisuuttaan.

Korsetin ja krusifiksin tulokset ovat osittain yllättäviä, mutta ne perustuvat huolelliseen tutkimustyöhön. Kun tähän yhdistetään elävä ja sujuva kirjoitustyyli, on kyseessä yksi tämän vuoden hienoimpia tietokirjoja. Sen aihe saattaa tuntua marginaaliselta, mutta kirja avaa menneen ajan maailmaa ja ihmisten ajattelua tavalla, jota voi vain ihailla.

Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:

"Kaikkiaan Korsetti ja krusifiksi onnistuu näyttämään aikakauden naisten elämän vivaihteikkuuden ja sosiaalisten roolien ja vallan ristiriidat varsin onnistuneesti." – Titta Lindström / Kirjavinkit

"Peake ja Rosenberg yhdistävät maallisten ja hengellisten naisten tarkastelun, mikä on ainutlaatuista." – Johanna Iso-Savi

Sinua saattaa myös kiinnostaa:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.