Yksi kirjallisen klassikon määritelmä on se, että kirjailijan töitä luetaan mielenkiinnolla vielä useita vuosikymmeniä niiden julkaisun jälkeen. Yksi tällainen klassikko on Pentti Haanpää (1905–1955), joka tunnetaan ennen kaikkea novelleistaan. Haanpään jäämistöstä on viime vuosina julkaistu kaikenlaista mielenkiintoista. Vuonna 2013 yhtä aikaa elämäkerta Pentti Haanpään tarinan kanssa julkaistiin Ilmeitä isänmaan kasvoilla -novellikokoelma. Näitä seurasi novellikokoelma Eräs avioliitto – ja muita kadonneita juttuja (2014), joka sisälsi nimensä mukaisesti tarinoita, joita ei siihen mennessä oltu julkaistu kuin lehdissä ja erilaisissa juhlajulkaisuissa. Jäämistöstä löytyi myös kokonaan julkaisematta jäänyt romaani Kauneuden kirous (2015). Tämän jälkeen julkaistiin vielä kokoelma päiväkirjamerkintöjä nimellä Hurja – Pentti Haanpään muistiinmerkinnät 1940–1954 (2016) ja Pentti Haanpään parhaat (2018), jonka sisältö valittiin lukijaäänestyksellä.
Kirjan tiedot
Pentti Haanpää
Korpisotaa
Into
180 s.
Nyt uudelleenjulkaistava Korpisotaa (alun perin 1940) ei ole viime vuonna julkaistun kokoelman tavoin arkiston kätköistä kaavittu helmi, vaan yksi Haanpään tunnetuimmista teoksista, josta on vuosien mittaan otettu useampikin painos. Syystä tai toisesta tähän uudelleenjulkaisuun ei ole sisällytetty kirjaa taustoittavia alku- tai jälkisanoja, jotka valottaisivat kirjan julkaisuhistoriaa. Se on nimittäin mielenkiintoinen, sillä esimerkiksi kirjan toiseen painokseen tehtiin aikoinaan Neuvostoliiton painostuksesta muutoksia.
Korpisotaa on joka tapauksessa kuvaus Suomen talvisodasta (1939–1940), johon Haanpää itsekin osallistui etulinjassa taistellen. Vaikka kyseessä on romaani, näkyy Haanpään tausta nimenomaan juttujen kirjoittajana kirjan rakenteessa. Teoksessa ei nimittäin ole varsinaisesti mitään eteenpäin kantavaa juonta, ja henkilöhahmojakin on kirjassa kitsaasti. Haanpään esiin loihtima todellisuus onkin enemmän yksittäisiä tuokiokuvia, joiden yllä leijuu käytävän sodan paino. Ehkä siksi kirjasta on hieman vaikea saada kiinni.
Sen minkä kirja häviää rakenteessa, sen se voittaa kielen rikkaudessa. Lähes kahdeksankymmentä vuotta julkaisunsa jälkeen Haanpään teksti hehkuu edelleen kiistattomalla tavalla:
Sillä ilma hurisi, kalisi ja kurnutteli. Puolenkymmentä konetta kierteli, sukelteli ja syöksähteli, ikäänkuin ne olisivat aikeissa törmätä päätäpahkaa päälle kuin äkäinen ampiainen [– –] Joulurauhan tuntemukset olivat nyt kaukana, vaikka saunoista röyhähteli harmaa savu yhtä tyynesti kuin ennenkin.
Teksti on myös suurimmalta osin talvisotaan niin usein liitetystä paatoksesta vapaa. Sotaa käydään, mutta kuvaus pysyy tiukasti rivimiehen tasolla, jossa ei ole sijaa korkeille puheille isänmaasta tai kunniasta. Oma henkiriepu on tärkeämpi kuin viisaampien luomat aatteet.
Korpisodan myötä Haanpään ura kääntyi uuteen nousuun, ja hänestä tuli Otavan kirjailija. Ehkä tätäkin merkittävämpää on se, että kirjan realistinen kuvaus raivasi tietä tuleville sotakuvauksille. Se osoitti, että kaunistelematon kuvaus sodasta ja sotaa käyneistä ihmisistä on mahdollinen.
