Petteri Sihvonen: Kolkko

Toistaiseksi paremmin jääkiekkotoimittajana tunnetun Petteri Sihvosen esikoisromaani Kolkko on vaikea tapaus. Se on tarina Siperian-junassa matkaavasta 80-vuotiaasta miehestä, joka puhuu paljon ja kaikille, jotka jaksavat häntä vähänkään kuunnella. Kirja on kirjoitettu monologimuotoon, eli lähes koko teos kuljetaan läpi vääjäämättömästi yhden äänen voimalla.

Kirjan kertoja on Petrus Sihto, eräänlainen kirjallinen alter ego. Sihdon kautta Sihvonen kommentoi niin aatteita, politiikkaa, taloutta, historiaa, sosiologiaa, psykologiaa kuin filosofiaakin. Siinä sivussa Sihto rehentelee naistenvalloittamisillaan, vaikka onkin jo omien sanojensa mukaan ”väistyvä uros”. Fakta ja fiktio sekoittuvat, ja jää pitkälti lukijan päätettäväksi, mikä kirjassa on totta ja mikä sepitettä.

Kirja pysyy nipin napin kasassa, eikä vuodatuksenomaisen proosan lukemista voi pitää kuin hetkittäin nautintona. Kertojakin herättää naisjutuillaan ja rehentelyllään lähinnä sääliä. Tätä ei välttämättä pidä lukea puutteeksi, sillä teksti on punottu tarkoituksella vaikeaksi:

Ei Kolkon tapaista kirjallisuutta suurelle yleisölle tehdä. Romaani, joka ei hae minkäänlaista kosketusta lukijaan, romaani, joka ei tuo iloa eikä surua lukijalle, romaani, joka kääntyy vain sisäänpäin, ja niin edespäin.

Kirjan rakennetta olisi kuitenkin voinut selkeyttää ilman, että kokonaisuus olisi pahemmin kärsinyt. Kappalejakoja ja hetkittäisiä taukoja Sihdon vuodatuksessa toki on, mutta olisiko tekstiä voinut jaksottaa esimerkiksi merkitsemällä kunkin hetken ajan ja paikan? Tekstin vyöryessä eteenpäin lukija tarvitsisi tilaa hengittää, nyt sellaista ei oikein ole.

Seasta löytyy kuitenkin myös hauskoja hetkiä. Riemastuttavin näistä on Petrus Sihdon kynäilemä teatterikäsikirjoitus, jonka pohjana toimii Paavo Löppösen kirjoittama kirja Vapauden markkinat. Näytelmäntapaisessa taloustieteilijät Friedrich Hayek ja John Maynard Keynes ottavat toisistaan mittaa. Kuka tällaista näytelmää sitten haluaisi katsoa, on ehkä juuri koko jutun juju.

Esikoisromaaniksi Kolkko on kunnianhimoinen, ehkä liiankin. Petteri Sihvonen on todennut kirjoittaneensa romaania enemmän tai vähemmän 20 vuotta ja aivan taitojensa äärirajoilla. Tällaiselle ei tietysti voi olla nostamatta hattua, mutta onko kokeellisuus vain tapa saada huomiota kymmenien muiden esikoisromaanien joukossa? Todennäköisesti Sihvonen tasoittaa tietä pidemmälle kirjailijanuralle:

– – enhän minä niin omahyväinen mies ole, että olettaisin lukijoiden tykkäävän teoksestani ja sen tekstistä juurikaan, mutta eihän se olekaan vaikuttimeni vaan se, että lukijani osaisivat seuraavia romaanejani lukea paremmin, valppaammin, avoimemmin – –.

Kolkko jää kuitenkin kummittelemaan mieleen. Sinällään se on siis antiteesi kirjoille, jotka luetaan ja unohdetaan saman tien. Toisaalta itseään ei kannata soimata, jos tekstin tarkoitus ei avaudu tai kirjan parissa ei viihdy, sillä Kolkko on kokeellisuudessaan hyvin ehdoton. Osan sanottavasta olisi ehkä myös voinut jättää myöhempiin teoksiin.

Petteri Sihvonen. Kuva: Pekka Rautiainen.

Kirjan tiedot:
Petteri Sihvonen
Kolkko
Bazar
415 s.

Muita arvioita:
Kirjavinkit / Antti Koskinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.