Muuhun Eurooppaan verrattuna Suomi oli kirjallista takamaata vielä 1700–1800-lukujen taitteessa. Berliinin, Leipzigin, Hampurin ja Wienin kaltaisissa suurissa kaupungeissa kirjakauppojen määrä oli kolminkertaistunut 1700-luvun kolmen viimeisen vuosikymmenen aikana. Kirjat olivat edelleen verrattain harvinaisia ja kalliita, mutta uskonnollisen kirjallisuuden rinnalla alkoi ilmestyä maallisempia tekstejä. Myös ihmisten lukutaito kehittyi, minkä lisäksi yhä useammalla oli ylipäänsä varaa ostaa kirjoja omakseen.
Kirjan tiedot
Heli Rantala, Jukka Sarjala, Janne Tunturi, Ulla Ijäs & Heidi Hakkarainen
Kirjojen kaipuu – kirjakulttuuria 1800-luvun alun Suomessa
Gaudeamus
287 s.
Kirjojen ympärille alkoi kuitenkin myös Suomessa kehittyä pikkuhiljaa ajatuksellisia ja kaupallisia verkostoja. Kirjojen kaipuu käsittelee tätä aatteellisesti vireää aikaa useasta eri näkökulmasta. Se esittelee kirjojen tekijöitä, myyjiä ja ennen kaikkea niiden käyttäjiä, joiden kiinnostus erilaisiin kirjallisiin painotuotteisiin sai joskus jopa manian piirteitä. Kirjan eri osuuksia on ollut kirjoittamassa viisi eri tutkijaa joko yhdessä tai erikseen. Siihen nähden Kirjojen kaipuu on tyylillisesti hyvin yhtenäinen. Teksti on pääosin sujuvaa, vaikka sitä kuuluisaa kapulaakin löytyy sieltä täältä.
Suomessa kirjakulttuuri keskittyi Turkuun, Viipuriin ja Porvooseen, joissa kussakin oli merkittäviä kirjakokoelmia. Turkuun perustettiin myös Suomen ensimmäiset kirjakaupat 1700-luvulla. Kirjakaupat eivät olleet pelkästään kirjakauppoja, vaan niiden kautta välitettiin myös erilaisia ilmoituksia. Kärsivällisyys oli kirjanostajien hyve, sillä keväällä Euroopasta tilatun kirjan saattoi saada käsiinsä saman vuoden elo–syyskuussa.
Kirjat olivat arvostettuja esineitä, jotka sijoitettiin kodeissa näkyville paikoille. Kaikkia kirjoja ei välttämättä luettu, vaan osa oli hankittu omaan hyllyyn ilmaisemaan omistajansa sivistyneisyyttä ja varakkuutta. Kirjat loivat myös yhteisöllisyyttä. Porvariskodeissa saatettiin viettää iltaa lukemalla kirjoja ääneen toisille ihmisille. Lisäksi kirjoista ja niiden sisältämistä asioista keskusteltiin, ja kirjojen ympärille perustettiin erilaisia yksityisiä lukuseuroja ja -piirejä. Lukuseuroilla oli omia kirjakokoelmia, joista jäsenet saattoivat lainata teoksia. Tämän järjestelyn pohjalta kehittyi myöhemmin yleinen kirjastolaitos.
Kirjojen innokkaaseen lukemiseen suhtauduttiin myös varauksella. Proosan laajamittaisella ja kiihkeällä lukemisella ajateltiin olevan haitallisia vaikutuksia. Erityisesti varttuneemmat miehet varoittelivat nuoria miehiä ja naisia lukemisen vaaroista, sillä kirjoihin uppoutunut ihminen saattoi unohtaa kokonaan työnteon ja yhteiskunnalliset velvoitteensa. Naisille lukeminen oli erityisen haitallista, sillä kirjat saattoivat esitellä erilaisia sukupuolirooleja ja tarjota naisille itsenäisempää elämäntyyliä.
Kirjat saivat menneen ajan ihmisissä aikaan myös keräilyvimmaa, mutta silti tärkeämpää olivat tiedon jakaminen ja lukeminen. Kirja oli käyttöesine, ja teokset, joita ei enää tarvinnut, saattoi myydä tai lahjoittaa eteenpäin – ja ostaa rahoilla lisää kirjoja. Kirjojen marginaaleihin tehtiin myös rohkeasti merkintöjä joko itselle tai seuraavalle lukijalle.
Kirjojen kaipuu sijoittuu yli kahdensadan vuoden taakse, mutta silti ihmisten kirjasuhteessa on hämmentävän paljon samaa. Kirjat tarjosivat uusia ajatuksia sekä viihdettä ja toivat ihmisiä yhteen – aivan kuten nykyäänkin.
Arvio on julkaistu aiemmin Parnasson numerossa 4/2024.
Mitä muut ovat sanoneet samasta kirjasta:
