Suomalaiset ovat tunnetusti kahvinjuojakansaa. Musta kulta ei ole pelkästään piriste, vaan sen avulla ylläpidetään muun muassa sosiaalisia suhteita. Laadun kanssa ei ole niin tarkkaa, sillä suurin osa marketista kotiin kannettavasta kahvista on laadutonta bulkkitavaraa, jonka paha maku peitetään maidolla ja sokerilla ja jota kitataan päivittäin kuppitolkulla. Harva on myöskään kiinnostunut kahvin alkuperästä tai tuotanto-olosuhteista – hinta-laatusuhteen sijaan tuijotetaan vain hintaa.
Kirjan tiedot
Petri Leppänen & Lari Salomaa
Kahvivallankumous
Like
250 s.
Petri Leppäsen ja Lari Salomaan yhdessä kirjoittama Kahvivallankumous käy taistoon paremman kahvin puolesta. Kahvinkulutuksen kasvaessa yhä suurempia alueita joudutaan raivaamaan uusien kahviplantaasien tieltä. Ilmastonmuutos tulee kuitenkin muokkaamaan kahvinviljelyä tavoilla, joihin kasvavaa kulutusta on vaikea istuttaa.
Kirjassa matkataan maailman suurimpaan kahvintuottajamaahan, Brasiliaan, missä on kylvetty kahvivallankumouksen siemenet. Siellä kahvinviljelyn kelloa on käännetty useita vuosikymmeniä taaksepäin ja on ryhdytty miettimään viljelyn perusteita uudelleen. Määrän sijaan pyritäänkin panostamaan laatuun ja viljelemään kahvia luonnon ehdoilla.
Luonnonmukainen viljely tarkoittaa kuitenkin melko suurella todennäköisyydellä pienempiä satoja, mikä taas on ristiriidassa kasvavan kulutuksen kanssa. Yhä isompien viljelyalojen sijaan kirjoittajat ehdottavatkin, että kahvin juonnissa siirryttäisiin määrän sijasta panostamaan laatuun. Laadukas kahvi maksaa toki enemmän, mutta jos kulutus vähenee, ei kahviin kulutettu kokonaiseuromäärä kasva välttämättä ollenkaan.
Kahvin ja monen muun ulkomailla tuotettavan hyödykkeen kohdalla on jo pitkään ollut tiedossa, ettei alkutuottaja välttämättä saa työstään asianmukaista korvausta. Maapallon toisella puolella sijaitsevilla tiloilla saatetaan käyttää myös esimerkiksi lapsityövoimaa. Markkinoilla on toki sertifikaatteja, joihin liittyy tarkkoja kriteerejä, valvontaa sekä takuuhinta viljelijälle. Näiden vaatima byrokratia kuitenkin maksaa.
Erityisesti kahviharrastajat ovat kritisoineet sertifikaatteja siitä, etteivät ne välttämättä rohkaise viljelijöitä kehittämään laadultaan parempaa kahvia, kun pavuista saa joka tapauksessa sovitun hinnan. Laadukkaasta kahvista sen sijaan ollaan valmiita maksamaan takuuhintaakin korkeampia summia.
Sujuvasti kirjoitettu kirja olisi kaivannut selkeämpiä viitteitä. Kirjan loppuun on kyllä liitetty lähdeluettelo, mutta moni kirjan väitteistä esitetään sellaisenaan ilman tieteellistä pohjaa. Silti kirjan optimistiseen visioon laatuun satsaavista ihmisistä haluaa uskoa. Välikäsien karsiminen kahvin tuotantoketjusta ja koko ketjun muuttaminen läpinäkyväksi ovat nekin erittäin kannatettavia ajatuksia.
Suoraan tuottajalta ostettu kahvi voi siis olla laadukasta ja kestävästi viljeltyä. Se ei kuitenkaan takaa asiallisia työehtoja, vaikka kahvin ostaja olisi joskus tilalla itse vieraillutkin. Olisiko sertifikaattien ja suorakaupan hyviä puolia mahdollista yhdistää? Tähän Kahvivallankumous ei tarjoa vastausta
Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:
"Leppäsen ja Salomaan into on tarttuvaa." – Titta Lindström / Kirjavinkit
"Kirjan vahvuus on kertoa tarinaa vahvasti yhden perheen näkökulmasta." – Janne Hopsu / mtvuutiset
