Vaikuttaa siltä, että kauhukulttuuri olisi pikkuhiljaa kurottamassa kalmaisella kädellään kohti suurempaa lukijakuntaa. Sukupolvikokemukseksi nousseesta Noidan käsikirjasta saatiin tänä vuonna vihdoin uusintapainos ja kotimaisen kauhun puolella on julkaistu useampi teos, jotka osoittavat kauhun olevan enemmän kuin elossa. Se toki täytyy todeta, että vielä muutaman kerran Helsingin katujen täytyy peittyä läpipääsemättömään usvaan ennen kuin kauhuromaani pääsisi esimerkiksi Finlandia-ehdokkaiden joukkoon.
Kirjan tiedot
Karoliina Kouvola & Vanessa Kairulahti
Helsingin henget
SKS
128 s.
Myös tutkimuskohteena kauhu tuntuu olevan pop. Tänä vuonna on julkaistu useampikin kummitustarinoiden perinnettä käsittelevä tietoteos, joista Vanessa Kairulahden ja Karoliina Kouvolan yhdessä kirjoittama Helsingin Henget – opas aaveiden pääkaupunkiin on yksi esimerkki. Nimensä mukaisesti kyseessä on opaskirja, joka on ilahduttavasti taitettukin hieman matkaoppaan näköiseksi paketiksi. Laura Noposen luoma ulkoasu on poikkeuksellinen tyylikäs, ja hieman steampunkiin vivahtava kansi yksi kauneimpia, joita olen tietokirjassa hetkeen nähnyt.
Kirja kuljettaa lukijaansa Helsingin kaduilla kohteissa, joissa on kummiteltu tai kummitellaan vielä tänäkin päivänä. Kummituskohteiden sijainti on merkitty karttaan, joka on sijoitettu näppärästi pehmeäkantisenkirjan liepeeseen. Itse kirja alkaa Helsingin historian tiivistelmällä ja läpileikkauksella Suomen kummitusperinteestä. Tästä johtuen kirjan alku on hieman paperinmakuinen, ja itse olisinkin suosinut hieman räväkämpää aloitusta.
Helsingin kummitusten joukosta löytyy niin sotaväen edustajia, huolenpitäjiä kuin julkisuuden henkilöitäkin. Kirjoittajakaksikon tapa kertoa tarinoista on kuivan asiallinen ja tutkimusmainen. Tähän kirja myös kokonaisuutena kompastuu. Käytännössä kummitustarinat ovat kirjallisen lähteistön erittelyä, jolloin kummitustarinat eivät tule lähelle tai kutkuta mielikuvitusta. Lukijana jäin kaipaamaan erityisesti ihmisten henkilökohtaisia kokemuksia. Olisivatko kirjailijat voineet ulkopuolisen tarkkailijan roolin sijaan laittaa itseään likoon tai pyrkiä haastattelemaan kummituksia kohdanneita ihmisiä? Eri asia sitten, haluavatko ihmiset kertoa omista yliluonnollisista kokemuksistaan, siitä kun tahtoo helposti saada otsaansa hullun leiman. On siis mahdollista, että sellaista on yritetty, mutta vesiperän jälkeen päädytty käsittelemään aihetta etäämmältä.
Pyyhkeitä täytyy antaa myös kirjan kuvituksesta, joka ei tue kirjan hienoa ulkoasua. Kuvat on pääosin kaivettu ilmaisista lähteistä, jolloin yö- ja päiväotokset vuorottelevat tekstin lomassa. Kokonaisuus on sekava. Ammattikuvaajan öinen kuvaussessio eri kohteissa olisi tuottanut paremman ja yhtenäisemmän kuvakavalkadin.
Helsingin henget on kuitenkin tärkeä kirja, sillä se uskaltaa nähdä kummitustarinat relevanttina tutkimuskohteena. Kirja kädessä voi helposti myös lähteä kävelemään Helsingin öisille kaduille miettimään, miksi kummitukset tuntuvat olevan edelleen läsnä rationaalisen ihmisen arjessa. Vilunväristyksiä kaipaavan lukijan kannattaa valita itselleen kuitenkin jokin toinen teos.
Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:
