Israelin ja Palestiinan konflikti on nyt tapetilla, ja syystäkin. Aiemminkin uskontoteemoista kirjoittanut Terhi Törmälehto lähestyy aihetta kolmannessa romaanissaan kristillisen sionismin näkökulmasta. He ovat suolaa ja valoa on kertomus Anusta ja Susannasta, jotka kumpikin matkustavat Pyhälle maalle jonkinlaisen johdatuksen saattelemana. Molemmat ovat matkalla yksin – Anu etsimässä suuntaa elämälleen, Susanna taas täyttämässä tehtävää, jonka hän kokee saaneensa Jumalalta.
Kirjan tiedot
Terhi Törmälehto
He ovat suolaa ja valoa
Otava
351 s.
Kristillisessä sionismissa on kyse kristinuskon sisällä vaikuttavasta suuntauksesta, jonka mukaan Israelin valtion perustaminen vuonna 1948 on merkki Raamatun ennustusten täyttymisestä, mikä aikaa myöten johtaa Jeesuksen toiseen tulemiseen, maailmanloppuun ja muuhun sen sellaiseen. Susannalle tämä kaikki on täyttä totta, ja hän on jo vuosien ajan pyrkinyt rahoittamaan kaikkien maailman juutalaisten ”paluumuuttoa” Israeliin. Kaikki muu – oma perhe, palestiinalaisten kärsimys, israelilaisten siirtokuntalaisten rikokset – ovat toisarvoisia. Anu on kaksikosta naiivimpi, eikä hänellä tunnu olevan otetta omasta elämästään. Kaikki päätökset pitää hyväksyttää yläkerran väellä.
Kristillisestä sionismista voisi hyvinkin kirjoittaa kirjan, jossa uskossaan vakaa ihminen matkustaa Israeliin, näkee jotain järkyttävää ja alkaa pikkuhiljaa ajatella toisin. Tämän latteuden Törmälehto onneksi välttää. Sen sijaan hän pyrkii avaamaan ja osin ymmärtämäänkin kristillisten sionistien ajattelua, jossa moraaliset ongelmat ovat toisarvoisia Israelin siunaamisen ja tukemisen rinnalla. Aihe on Törmälehdolle läheinen, sillä hänen oma taustansa on herätyskristillisyydessä, joskin hän itse luopui uskosta jo lukioiässä. Törmälehto onkin kuvannut kirjaansa siten, että se kertoo tavallaan yhden mahdollisen version hänestä, jos asiat olisivat menneet toisin. Eräänlaista autofiktiota siis.
Kirja seuraa Anun ja Susannan matkaa yhdentoista päivän ajan. Päiviä ei ole täytetty epäuskottavalla määrällä tapahtumia. Toisaalta Törmälehto eksyy kuvaamaan varsinkin kirjan alkupuolella päähenkilöidensä päänsisäisiä liikkeitä jopa uuvuttavalla pieteetillä, jolloin tuntuu siltä, ettei kirjassa oikein tahdo tapahtua mitään. Tämä tekee teoksesta raskaahkoa luettavaa. Vasta kirjan loppukolmannes alkaa lunastaa niitä odotuksia, joita kirjan aihepiiri sille asettaa.
Kirja kysyy isoja kysymyksiä. Ovatko tavoittelemamme asiat kaikkien uhrausten arvoisia? Kuinka pitkälle olemme valmiita menemään? Kirjan nimi viittaa Jeesuksen vuorisaarnaan, jossa todetaan: ”Te olette maan suola, te olette maailman valo.” (Matt. 5:13–16). Ja kuten kaikki Raamatussa, myös tämän kohdan voi tulkita monella tapaa. Sekä Anu että Susanna ovat vakuuttuneita siitä, että heidän tekonsa ovat suolaa ja valoa – jotain mikä estää maailmaa mätänemästä täysin ja vaipumasta pimeyteen.
He ovat suolaa ja valoa ei kuitenkaan sorru alleviivaamaan Israelin ja Palestiinan konfliktin kipukohtia. Uskossaan vakaat voivat kuitenkin tehdä kamalia asioita niin itselleen kuin toisilleen. Törmälehdon lopullinen teesi tuntuu olevan, että pahimmillaan uskonto pakottaa meidät olemaan näkemättä pahaa tai jopa osallistumaan siihen, kun kyse on ihmistä suuremmista tavoitteista.
Arvio on julkaistu alun perin Le Monde diplomatique & Novaja Gazetan numerossa 2/2024.
Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:
