Andrei Sergejeff: Egyptin historia

Kuvamme historiallisista aikakausista ja eri maista ovat usein stereotypioiden värittämiä. Egyptin kohdalla sadat erilaiset populaarit kulttuurituotteet toistavat kuvaa muinaisen Egyptin kukoistuksesta pyramideineen ja faraoineen, ja todennäköisesti useampi suomalainen sukupolvi on imenyt Egypti-kuvansa Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisestä. Sen sijaan modernista Egyptistä kertovaa kirjallisuutta ei ole luettu samanlaisella intohimolla, vaikka esimerkiksi Nobelin kirjallisuuspalkinnokin napanneen Naguib Mahfouzin (1911–2006) kaikki viisi suomennettua teosta ovat maailmanluokan kirjallisuutta.

Kirjan tiedot

Andrei Sergejeff
Egyptin historia – Kleopatran ajasta arabikevääseen
Gaudeamus
432 s.

Tietokirjallisuuden puolella tilanne on tätäkin heikompi, sillä ajanlaskun alun jälkeisestä Egyptin historiasta ei ole kirjoitettu yhtäkään kokonaista yleisesitystä suomeksi. Keväällä julkaistu Andrei Sergejeffin Egyptin historia on tällainen, mutta lisäksi se on myös ensimmäinen suomeksi kirjoitettu modernin arabimaan historia. Ei siis ihme, että tämän päivän arabivaltiot näyttäytyvät suomalaiselle lukijalle monoliittisena kokonaisuutena, vaikka todellisuus on varsin kaukana tästä.

Sergejeffin kirja ohittaa muinaisen Egyptin ja ottaa lähtökohdakseen faraoiden Egyptin vallan murtumisen noin 600 eaa. Jo toisessa luvussa hypätään 600-luvulle, joka on nyky-Egyptin kannalta keskeinen murroskohta. Tuolloin Arabian niemimaalta ponnistaneet paimentolaiset yhdistivät voimansa ja valloittivat Egyptin (ja siinä sivussa myös ison osan nykyistä Lähi-itää ja Pohjois-Afrikkaa edeten 700-luvulla aina Espanjaan asti). Seuraavina vuosisatoina valta vaihtui Egyptissä useaan otteeseen, ja ennen 1900-lukua maata hallitsi aina ”ulkopuolelta” tullut eliitti. Egyptiläiset itse omaksuivat asteittain valloittajien kielen ja arabien mukanaan tuoman uskonnonkin, islamin. Toisaalta Egyptissä elää vielä tänäkin päivänä merkittävä koptikristittyjen vähemmistö, joiden määrä on eri lähteiden mukaan jopa toistakymmentä prosenttia koko väestöstä.

Sergejeffin Egyptin historia alkaa vetävästi mutta taantuu keskivaiheilla hieman eri hallitsijoiden, sotien ja keskinäisten kahnausten väliseksi luetteloksi. Tämä kuitenkin lienee pitkälti säilyneiden lähteiden määrittelemää. Siitä voi kirjoittaa, mistä on lähteitä. Sen sijaan 1200–1500-luvuilla Egyptiä hallinneiden mamelukkien aikakaudella kukoisti historiankirjoituksen traditio, mikä jätti myös toisenlaisia lähteitä tämän päivän historiankirjoittajille. Näitä lähteitä myös Sergejeff hyödyntää ja piirtää mielenkiintoisesti esiin keskiaikaisen Egyptin yhteiskunnan eri aspektit.

Kirjan loppu on hieman kiirehdityn oloinen, sillä Hosni Mubarakin valtakausi ja Muhammad Mursin nousu Egyptin johtoon käsitellään harmillisen lyhyesti. Egyptin nykytilanteesta (niinkin sekava kuin se tällä hetkellä on) ja ehkä tulevaisuudestakin olisi voinut kirjoittaa muutaman sivun. Mainitut heikkoudet ovat kuitenkin vain pieniä tummentumia muuten kirkkaassa kokonaisuudessa. Egyptin historia monipuolistaa merkittävällä tavalla kuvaa maailman väkirikkaimmasta arabivaltiosta ja antaa eväitä myös sen nykytilanteen ymmärtämiseen.

Kirja oli ehdolla Tietokirjallisuuden Finlandia -palkinnon saajaksi.

Arvostelu on julkaistu aiemmin Voima-lehden numerossa 7/2019 sekä Voima-lehden verkkosivuilla.

Sinua saattaa myös kiinnostaa:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.