Alussa on arvoitus: mies herää sairaalassa ympärillään vain lääkäri ja hoitaja. Pikkuhiljaa mieleen alkaa palautua muistikuvia, mutta ne eivät tunnu olevan ajasta, jota eletään, vaan paljon vanhempaa perua. Lääkäri pyytää miestä, Innokentia, kirjaamaan kokemansa. Näin muistinsa menettäneen miehen menneisyys alkaa hahmottua samalla kun hän pyrkii elämään uutta elämää nykyisyydessä. Muisti, muistaminen ja aika ovat…
Lue lisääCategory Into Kustannus
Työryhmä & Hanna Nikkanen: Hyvän sään aikana
Ilmastonmuutoksen äärellä on vaikea välttyä pessimismiltä. Teimme tässä ja nyt mitä tahansa, ilmasto tulee lämpenemään. Suomessa kiinnostus ilmastonmuutosta kohtaan on varsin laimeaa todennäköisesti siitä syystä, että muutokset eivät vielä ole näkyneet keskivertosuomalaisen arjessa mitenkään erityisen konkreettisesti. Sen sijaan eteläisessä Euroopassa…
Lue lisääKalle Kniivilä: Tanjan katu
Tanjan katu sijaitsee Pietarissa, Venäjän valtakunnan vanhassa pääkaupungissa. Karttaan se on merkitty nimellä Toinen ja Kolmas linja. Tarina alkaa vuoden 1917 vallankumouksesta, jolloin tsaari Nikolai II luopui vallasta ja päätti samalla Romanovien suvun yli 300 vuotta kestäneen valtakauden. Tilalle astui Aleksandr Kerenskin johtama väliaikainen hallitus, joka teki kuitenkin suuren virheen pitämällä Venäjän kiinni ensimmäisessä maailmansodassa…. Lue lisää
Outi Moilala: Tappajafarkut
Ihmisten tietoisuus epäeettisestä ja ekologisesti kestämättömästä vaatetuotannosta lisääntyy jatkuvasti. Siitä huolimatta trendi ei ole laskussa vaan päinvastoin nousussa, sillä vaatteiden halpatuotanto länsimaihin lisääntyy vuosi vuodelta. Ja tuotantoketjun loppupäässä on aina yksittäinen kuluttaja. Outi Moilalan raflaavasti nimetty Tappajafarkut tuo lukijan eteen vaatetehtaiden karun arjen, olemattoman turvallisuuden ja naurettavat palkat. Parisataasivuinen kirja on huolella taustoitettu, sillä reiluun… Lue lisää
Alaja & Suominen: Taloutta työväelle
Yhdysvalloista alkunsa saanut talouskriisi on viimeistään herättänyt tavallisenkin kansalaisen kiinnostuksen taloutta ja taloustieteitä kohtaan. Markkinaliberalismin kritiikki on terävöitynyt ja sille esitetään entistä pontevammin varteenotettavia vaihtoehtoja. Taloutta työväelle tarttuu kolmeen markkinaliberalismin myyttiin ja luku kerrallaan purkaa ne osiin. Vaihtoehtoja vallitseville talousnäkemyksille kirja etsii jälkikeynesiläisyydestä, jossa markkinoita ei suinkaan nähdä itse itseään korjaavana voimana, vaan sitä tasapainottamaan… Lue lisää