Category Kirja-arviot

Juha Kauppinen: Heräämisiä

Luonnonsuojelulla on leima, jota moni välttää. Näin teki pitkään myös toimittaja Juha Kauppinen, joka kyllä kirjoitti luonnosta ja sen pilaantumisesta mutta ei kuitenkaan omasta mielestään ollut luonnonsuojelija. Kauppisen edelliset kirjat – Talvivaaran vangit (yhdessä Sampsa Oinaalan kanssa) ja Monimuotoisuus –olivat molemmat mainoita kirjoja, mutta Heräämisiä ei ensi alkuun tuntunut yhtä kiinnostavalta. Kirjan luettuani ymmärsin…

Lue lisää

Antti Halme: Rokkikukkopilli

Tästä asetelmasta ponnistaa Antti Halmeen romaani Rokkikukkopilli. Halme kirjoittaa tiivistä ja iskevää tekstiä, jonka lukeminen käy kuin itsestään. Kerrontaa ryyditetään runsaalla määrällä englanninkielisiä lainasanoja, mikä sopii sinänsä kirjan teemaan ja sen hahmojen suuhun. Joissakin kohdissa suomalainen vastine olisi tosin ollut parempi vaihtoehto. Esimerkiksi manbun kääntyy suomeksi luontevasti esimerkiksi mutturaksi. Tekstiin on myös jäänyt muutama harmillinen… Lue lisää

Marko Hautala: Kuolleiden valssi

Yhteensä kymmenen kertomusta käsittävä Kuolleiden valssi on kauhukirjailija Marko Hautalan ensimmäinen novellikokoelma. Suurinta osaa kokoelman teksteistä ei ole aiemmin julkaistu missään muodossa. Novelleja Hautala on kuitenkin kirjan jälkisanojen mukaan kirjoittanut jo pidempään, ja vanhin kokoelman teksteistä onkin kahdenkymmenen vuoden takaa. Siihen, että Hautala…

Lue lisää

Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen

Aikana, jolloin melkein kaikki kirjat tuntuvat ammentavan jollain tapaa oikean elämän henkilöistä ja tapahtumista, on tavallaan hämmentävää lukea romaani, joka on puhtaasti fiktiivinen. Saksalais-sveitsiläisen Benedict Wellsin neljäs romaani Yksinäisyyden jälkeen on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa, joka ilmestyi alkukielellä jo vuonna 2016. Kirja palkittiin ilmestymisvuotenaan muun maussa Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnolla. Suomennoksesta vastaa pitkän linjan kääntäjä Raimo… Lue lisää

Olli Sarpo: Vajantoja

ka tiivistää olennainen? Olli Sarpon novellikokoelmien trilogia huipentuu viimeiseen osaan, jonka yhdistävä tekijä on edellisten osien tavoin jokin suomen kieliopin sijamuoto. Vajanto on abessiivin vanhentunut suomenkielinen nimitys, joka ilmaisee jonkin asian puuttumista. Kirja- ja puhekielessä sitä käytetään verrattain harvoin. Tarkoittaako tämä sitä, että elämämme on täynnä iloa ja riemua, josta ei puutu mitään, kun emme kerran käytä puutetta ilmaisevaa sijamuotoa?

Lue lisää