Category Suomalainen kaunokirjallisuus

Tuomas Mustikainen: Mutta pimeys näkee sydämen

Israelin–Palestiinan konfliktista on kirjoitettu valtavasti, mutta kotimaisen kaunokirjallisuuden kestoaiheeksi sitä ei voi sanoa. Tuomas Mustikainen tarttuu kuitenkin aiheeseen esikoisromaanissaan Mutta pimeys näkee sydämen, jonka nimi on peräisin edesmenneen israelilaisen kirjailijan Amos Ozin proosarunoelmasta Meri on sama (2002). Mustikainen ei liiemmin…

Lue lisää

Antti Halme: Rokkikukkopilli

Tästä asetelmasta ponnistaa Antti Halmeen romaani Rokkikukkopilli. Halme kirjoittaa tiivistä ja iskevää tekstiä, jonka lukeminen käy kuin itsestään. Kerrontaa ryyditetään runsaalla määrällä englanninkielisiä lainasanoja, mikä sopii sinänsä kirjan teemaan ja sen hahmojen suuhun. Joissakin kohdissa suomalainen vastine olisi tosin ollut parempi vaihtoehto. Esimerkiksi manbun kääntyy suomeksi luontevasti esimerkiksi mutturaksi. Tekstiin on myös jäänyt muutama harmillinen… Lue lisää

Marko Hautala: Kuolleiden valssi

Yhteensä kymmenen kertomusta käsittävä Kuolleiden valssi on kauhukirjailija Marko Hautalan ensimmäinen novellikokoelma. Suurinta osaa kokoelman teksteistä ei ole aiemmin julkaistu missään muodossa. Novelleja Hautala on kuitenkin kirjan jälkisanojen mukaan kirjoittanut jo pidempään, ja vanhin kokoelman teksteistä onkin kahdenkymmenen vuoden takaa. Siihen, että Hautala…

Lue lisää

Olli Sarpo: Vajantoja

ka tiivistää olennainen? Olli Sarpon novellikokoelmien trilogia huipentuu viimeiseen osaan, jonka yhdistävä tekijä on edellisten osien tavoin jokin suomen kieliopin sijamuoto. Vajanto on abessiivin vanhentunut suomenkielinen nimitys, joka ilmaisee jonkin asian puuttumista. Kirja- ja puhekielessä sitä käytetään verrattain harvoin. Tarkoittaako tämä sitä, että elämämme on täynnä iloa ja riemua, josta ei puutu mitään, kun emme kerran käytä puutetta ilmaisevaa sijamuotoa?

Lue lisää