Hyväntekeväisyyshahmo Brother Christmas syntyi Ari Koposen päässä syksyllä 2015. Pääomatuloilla rikastunut Koponen koki, että suomalaisille vähävaraisille ja muille tahoille voitaisiin ohjata apua suoraan ilman suuria avustusjärjestöjä. Toiminta sai positiivista mediajulkisuutta, ja Koponen sai Sotaveteraaniliiton kunniamitalin ja kutsun Linnan juhliin. Kaikki tämä vaikutti siihen, että Brother Christmasin ympärille perustetulle yhdistykselle virtasi avustusrahaa vuonna 2017 lähes miljoona euroa.
Kirjan tiedot
Tomi Lindblom Annala
Tapaustutkimus: Brother Christmas – parran takana ei ollutkaan roisto
Visual Media Productions
203 s.
Suuri näkyvyys sai journalistit penkomaan hyväntekeväisyyshahmon taustoja. Helsingin Sanomat ja Seura nostivat Brother Christmasin toimintaan liittyviä epäselvyyksiä esiin vuoden 2018 alkupuolella, mikä johti rikostutkintaan ja lopulta myös käräjäoikeuden tuomioon rahankeräysrikoksesta. Koponen syytti mediaa maineensa pilaamisesta mutta nousi toisaalta yli 5000 äänellä eduskuntaan vaalikaudeksi 2019–2023. Brother Christmasinkin toiminta on jatkunut, joskin pienimuotoisemmin, sillä yhdistykselle ei ole myönnetty rahankeräyslupaa Koposen rikostuomion vuoksi.
Edellä mainittu tapaus perataan pieteetillä Tomi Lindblomin kirjoittamassa kirjassa Brother Christmas – parran takana ei ollutkaan roisto. Kuten kirjan alaotsikosta voi päätellä, kirja on puolustuspuhe Ari Koposelle. Lindblom on toiminut Brother Christmas ry:n tiedottajana hyväntekeväisyyspohjalta.
Lindblomin lähtökohta on, että media halusi oman kunnianhimonsa ajamana kampittaa suurta hyväntekijää ja syytöntä miestä ja julkaisi hänestä paikkansa pitämättömiä paljastusjuttuja. Tämän ohjaamana Lindblom ”analysoi” median kirjoittelua asenteellisesti. Päätelmät ovat tarkoitushakuisia ja yksisilmäisiä. Useaan otteeseen Lindblom kuvaa esimerkiksi toimittajien motiiveja omasta päästään keksimillä väittämillä tähän tyyliin:
Helsingin Sanomien toimituksessa hurrattiin varmastikin isosti, kun selvisi, että poliisi ryhtyy tutkimaan Brother Christmas ry:tä erilaisista rikoksista.
Helsingin Sanomien artikkelin keskeinen viesti oli se, ettei Brother Christmasin kaltaisia yksityisiä hyväntekeväisyystahoja juuri valvota. Lehti nosti siis esiin ihan relevantin kysymyksen siitä, voiko yksittäinen ihminen luottaa siihen, että hänen lahjoittamansa raha menee sinne minne pitääkin. Asian valvominen ja läpinäkyvyys olisi kaikkien etu, vaikka toimijoilla olisi miten hyvät tarkoitusperät tahansa. Lindblomin silmissä toimittajat kävivät kuitenkin vain henkilökohtaista ristiretkeä Koposta vastaan.
Lindblomin kirjan lukee nopeasti, mutta se ei johdu siitä, että se olisi erityisen sujuva tai kiinnostava. Brother Christmasin tapaus on mielenkiintoinen, ja sen avulla olisi voinut pohtia vaikkapa hyvän tekemisen valtaa. Lindblomin kirja keskittyy kuitenkin alun jälkeen vain jankkaamaan perusväittämäänsä pahasta mediasta ja sen kieroista tarkoitusperistä. Tällainen vinoutunut tapa kirjoittaa aliarvioi lukijaa, eikä kirjaa lukiessa voi välttyä ajatukselta, että yksi kirjan kirjoittamisen motiivi on ollut kauna tiettyjä median toimijoita kohtaan.
