Hideo Yokoyama: 64

Japanilainen dekkari ei ole mitenkään poikkeuksellisen edustettu suomeksi käännetyn kirjallisuuden joukossa. Hideo Yokoyaman mystisesti nimetty 64 antaa kuitenkin näytteen nousevan auringon maan jännityskirjallisuudesta. Kyseessä on järjestyksessä Yokoyaman kuudes romaani mutta ensimmäinen, joka on käännetty englannin kielelle. Suomeksi 64 on kuitenkin käännetty suoraan japanista.

Kirjan suomentanut Markus Mäkinen on aiemmin suomentanut Ryūnosuke Akutagawan novelleja (lue arvostelu täällä), joiden perusteella myös Yokoyaman käännökseltä oli syytä odottaa laadukasta jälkeä. Tässä mielessä 64 ei petä, sillä Mäkisen suomennos on kerrassaan erinomainen. Vain muutamassa kohdassa jäin miettimään sanavalintoja, mutta kokonaisuudessaan suomennos ansaitsisi vähintään Jarl Hellemann -palkintoehdokkuuden.

Ulkoisilta puitteiltaan Yokoyaman tarina vaikuttaa perinteiseltä. Kirjan keskiössä on ”kuusineljänä” tunnettu vanha rikostapaus, jossa nuori tyttö kaapattiin ja murhattiin raa’alla tavalla. Murhaaja vaati ja sai lunnaat, mutta häntä ei koskaan saatu kiinni. Päähenkilö on Yoshinobu Mikami, joka työskentelee poliisin viestintäpäällikkönä. Hän on kadottanut elämänsä suunnan, sillä tytär on karannut kotoa ja avioliitto natisee liitoksissaan. Rikostutkijana ansioitunut Mikami ei myöskään haluaisi toimia viestintäpäällikkönä vaan tähyää edelleen vanhan virkansa perään.

Länsimaisten dekkareiden oletusarvo olisi kaiketi, että päähenkilö törmää vanhaan selvittämättömään rikosjuttuun, alkaa selvittämään sitä ja pääsee uudelleen tekijän jäljille. Yokoyaman 64 kulkee kuitenkin hieman eri polkuja. Vanha rikosjuttu toki vaikuttaa kaiken taustalla, mutta alkupuolella kirja keskittyy setvimään lähinnä poliisin sisäisiä sekä poliisin ja median välisiä suhteita. Yokoyamalle tuntuu olevan tärkeää se, kuka työskentelee missäkin ja mikä hänen arvoasemansa on johonkin toiseen nähden. Tämän takia kirja lähtee oikeastaan käyntiin vasta noin kolmensadan sivun kohdalla, jolloin moni kärsivällisempikin lukija saattaa olla luovuttanut.

Harmillisesti pieni vedonpoikanen ei kuitenkaan kestä kauaa, vaan kirja palaa takaisin tylsähköön uomaansa, kunnes viimeisillä kahdellasadalla sivulla lähtee todella lentoon. Kirjan loppuratkaisu on yllättävyydessään tyydyttävä, mutta sen äärelle päästäkseen on toki tahkottava läpi parinkin perusdekkarin edestä sivuja.

Kirjan mitan huomioon ottaen on ihmeellistä, että päähenkilöä lukuun ottamatta suurin osa kirjan hahmoista jää melko ohuiksi. Tämän kokoisissa teoksissa odottaisi kerronnallisesti rohkeita ratkaisuja, näkökulman vaihdoksia ja ties mitä, mutta koko kirja kerrotaan vain ja ainoastaan Mikamin silmien kautta. 

Kirjan lopun perusteella on selvää, että Yokoyama pystyy halutessaan luomaan todella intensiivisen ja mielenkiintoisen tunnelman. Huomattavasti tiiviimmäksi pakattuna kirja olisikin voinut toimia huomattavasti paremmin. Tällaisenaan 64 on liian massiivinen ja liian yksityiskohtainen. Kirjan loppu jättää hyvän maun, mutta alkupuolen tahkoaminen ei tunnu tarkoituksenmukaiselta.

Hideo Yokoyama. Kuva: Bungeishunju Ltd.

Kirjan tiedot:
Hideo Yokoyama
64
Bazar
Suom. Markus Mäkinen
764 s.

Muita arvioita:
Hemulin kirjahylly
Kirjaluotsi

4 thoughts on “Hideo Yokoyama: 64

  1. Hmmm… ensin ajattelin, että kuulostaapa mielenkiintoiselta – pitää lukea, mutta ehkei kuitenkaan. Ei kuulosta vaivan arvoiselta (?). Pidän kyllä pitkistä ja hitaasti etenevistä kirjoista, mutta siinä pitää saada sitten jotenkin erityisen kokemus palkkioksi…

    1. Tämä kirja kyllä palkitsee lopussa, mutta edeltävät 500 sivua tuntuvat paikoin vähän irralliselta taustoitukselta, josta olisi voinut karsia. Sitä toivoisi, että alkuun merkityksettömältä tuntuvat yksityiskohdat saisivat selityksensä lopussa, mutta tässä kirjassa näin kävi vain osittain.

  2. Hyvä arvio, samoja ajatuksia minullakin. Kirja oli kyllä pitkä, aikaa kului lukiessa, henkilöitä oli paljon, nimet meinasi mennä aivan sekaisin. Kirjan loppuvaiheet ahmin ja lopuksi piti vielä palata tekstiin ja tarkastaa, että miten rikos lopulta selvitettiin. Käännös oli loistavaa, vaikka tuntui, että mitään ei tapahdu, teksti piti otteessa ja osasi antaa hyvät mielikuvat henkilöistä ja puitteista.
    Kirjasta jäi tunne, että haluan tietää, miten henkilöiden tarina jatkuu.

    1. Henkilöhahmoja oli tosiaan paljon, ja suurin osa jäi harmillisen ohuiksi, jolloin ei aina oikein muistanut, minkä tason päällikkö tai virkamies oli milloinkin kyseessä. Ja kirja oli tosiaan rakennettu niin, että jatko-osa on mahdollinen. Voisin jopa lukea sellaisen, jos vaikka siinä keskityttäisiin enemmän tarinaan ja vähemmän yksityiskohtiin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.