Date Archives huhtikuu 2021

Marko Juntunen: Matkalla islamilaisessa Suomessa

Islaminuskoa tunnustavia ihmisiä on ollut Suomessa jo 1800-luvulta lähtien. Ensimmäiset muslimit olivat Venäjältä tulleita tataareja, ja he saivatkin edustaa tätä uskonta Suomessa useita vuosikymmeniä. Vasta 1990–2000-luvuilla muslimien määrä Suomessa alkoi kasvaa merkittävästi, kun eri maista kotoisin olevia pakolaisia ja turvapaikanhakijoita saapui maahamme. Tästä huolimatta maailman toiseksi suurin uskonto tunnetaan huonosti ja islamia tunnustavat nähdään helposti… Lue lisää

Mikael Bergstrand: Kolmella jaollinen mies

Suomessa ennen kaikkea kepeistä, Intiaan sijoittuvista romaaneistaan tunnetun Mikael Bergstrandin uudessa teoksessa eletään ruotsalaisessa lähiössä. Kolmella jaollinen mies kertoo sairaseläkkeellä olevasta Ingemar Modigista, jolla on pakko-oireinen häiriö. Pakkoajatuksista kärsivän Ingemarin on laskettava asioita ja saatava aina kolmella jaollinen luku – muuten tapahtuu jotakin kamalaa. Ingemarin arki muuttuu, kun hän näkee jalkapallokentällä pienen maahanmuuttajatytön, jonka taidot… Lue lisää

Miksi en enää puhu valkoisille rasismista & Toiseuden synty

Kaikki alkoi yhdestä blogikirjoituksesta. Brittiläinen toimittaja Reni Eddo-Lodge julkaisi 22. helmikuuta 2014 kirjoituksen, jossa hän ilmoitti, ettei enää puhuisi valkoisille rasismista. Eddo-Lodge oli kurkkuaan myöten täynnä sitä, ettei häntä kuunneltu, kun hän yritti puhua rasismista tai valkoisten etuoikeuksista. Ihmiset, joilla ei ollut kokemusta rakenteellisesta rasismista, eivät yksinkertaisesti ymmärtäneet, mistä hän oikein puhui. Paradoksaalisesti julistus johti… Lue lisää

Eddie Jaku: Maailman onnellisin mies

Holokausti eli juutalaisten kansanmurha toisessa maailmansodassa on käsittämättömyydessään niin julma ja laajaa tapahtuma, ettei se tunnu mahtuvan minkään moraalisen viitekehyksen sisälle. Jäljelle jää vain todellisuuden kuvaus. Keskitysleirien kauheudet omakohtaisesti kokeneita ei ole enää montaa jäljellä, mutta satavuotias Eddie Jaku on poikkeus. Maailman onnellisin mies ­­-teos on Jakun elämäntarina ja takakannen tekstin mukaan myös ”syvällisen viisas… Lue lisää