Yöllisiä

Yösoitolla viitataan sävellykseen tai maalaukseen, joka tavoittelee yöllistä tunnelmaa. Kazuo Ishiguron novellikokoelma vuodelta 2009 (suom. 2011) lienee sitten kirjallinen yritys. Suomennokseen ei ole liitetty alkuteoksen seliteosaa ”Five Stories of Music and Nightfall”. Musiikki on läsnä kaikissa kokoelman viidessä tarinassa, mutta yössä ei ole kyse vain vuorokaudenajasta, vaan murroskohdasta.

”Kaikki menee ohi”, toteaa nuori Ōba Yōzō japanilaisen Osamu Dazain klassikkoromaanissa Ei enää ihminen. Dazain tuotantoa hallitsi pessimismi ja tunne syvästä merkityksettömyydestä, ja teokset heijastelevat pitkälti kirjailijan omaa elämää ja siinä koettuja tuntoja. Kazuo Ishiguro on nimestään huolimatta brittiläinen kirjailija, jonka perhe muutti Englantiin pikku-Kazuon ollessa viiden vanha. Näin ollen hän kävi koulunsa uudessa kotimaassaan ja omaksui myös maan kielen kirjojensa kieleksi. Silti Ishiguron teoksissa on jotain japanilaista. Dazaimaisen pessimistinen hän ei ole, mutta haikealla tavalla surumielinen.

Kokoelman novellit sijoittuvat päähenkilöiden kannalta johonkin merkittävään taitekohtaan. Pintapuolisesti kaikki tuntuu liittyvän musiikkiin, mutta todellisuudessa tarinoiden keskiössä on kahden ihmisen välinen suhde ja rakkaus. Kertomusten ihmiset ovat ajautuneet erilleen toisistaan. Yö onkin eräänlainen nollapiste, jossa ihmiset ovat menettäneet tavalla tai toisella yhteyden toisiinsa, eivät ymmärrä toisiaan tai kieltäytyvät näkemästä tosiasioita.

Toistaiseksi yksikään lukemani Ishiguron kirja ei kuitenkaan kerro vain varsinaisesta asiasta. Mestarillisessa Pitkän päivän illassa ei ole kyse vain brittiläisen hovimestarin muotokuvasta eikä Haudattu jättiläinen kerro vain muinaisesta Britanniasta. Yösoittoja ei tee tässä kohden poikkeusta, vaan Ishiguro tuntuu vain hyödyntävän tiettyä viitekehystä kertoakseen jotain syvempää. Kyse ei ole vain osoittelevasta ja ilmiselvästä allegoriasta, vaan jostain paljon hienovaraisemmasta.

Brittiläinen teologi ja historioitsija Thomas Fuller oli tiettävästi ensimmäinen, joka totesi yön olevan synkimmillään juuri ennen auringonnousua. Se, mitä Fuller tällä tahtoi sanoa, oli se, että toivoa on aina olemassa, näytti tilanne kuinka pahalta. Tästä on kyse myös Ishiguron novelleissa, joissa elämä näyttää kieltämättä synkänpuoleiselta. Moni tarinoista jää kuitenkin tarkoituksellisesti auki, ja lienee lukijan tehtävä päättää seuraako sitä auringonnousu vai edelleen jatkuva yö.

Kirjan tiedot:
Kazuo Ishiguro
Yösoittoja
Tammi
Suom. Helene Bützow

Facebook Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.