Markkinafundamentalismin viisi myyttiä

 

Uusliberalistinen puhe on vallinnut talouspoliittista keskustelua meillä ja muualla jo useamman vuosikymmenen ajan. Edelleen jatkuva eurokriisi on pakottanut päättäjät edes jonkinlaiseen itsetutkiskeluun, mutta todellista paradigman muutosta ei ole näköpiirissä. Ei siis ole missään nimessä huono hetki kirjoittaa kriittistä kirjaa valtavirtaisesta talouspoliittisesta ajattelusta, joka on johtanut nykyiseen kriisiin ja jonka opeilla kriisiä on yritetty ratkoa jo puolenkymmentä vuotta – varsin laihoin tuloksin.

Kirjassaan Christer Lindholm esittelee lukijalleen viisi uusliberalistista talouspoliittista myyttiä, jotka tavallisesti esitetään meille tosiasioina, mutta jotka loppujen lopuksi ovatkin ideologisia kannanottoja – ja täten myös haastettavissa. Uusliberalismista Lindholm ei tosin puhu aivan ensisivuja lukuun ottamatta, vaan käyttää valtavirtaisesta taloustieteestä kuvaavampaa termiä markkinafundamentalismi. Tämä on hyvä ratkaisu, sillä vakaa usko markkinoiden kaikkivoipaisuuteen on oikeistolaisen talouspolitiikan ydintä. Toisaalta Lindholm ei kirjassaan itsekään kurota markkinataloutta pidemmälle tai käsittele markkinataloustieteen ulkopuolista keskustelua. Kirjan tiiviyden huomioon ottaen tämä on varsin ymmärrettävä ratkaisu.

Valittujen myyttien perusteella Lindholmia voisi helposti syyttää olkiukkojen rakentelusta, jos näihin argumentteihin ei törmäisi edelleen säännöllisesti talouspoliittisissa kädenväännöissä. Ihan viime aikoina olen kuullut väitteitä siitä, että tarjonta todella luo oman kysyntänsä ja Lafferin käyrä on itse asiassa ihan hyvä malli kuvaamaan kokonaisveroasteen ja verotulojen välistä suhdetta. Myytit elävät ja voivat siis hyvin, kaikesta kritiikistä huolimatta.

Lindholm kirjoittaa värikkäästi, joskus jopa liian kärkevästi, mutta liika silottelu olisi toisaalta voinut tehdä kirjasta persoonattoman. Lindholm pauhaa markkinafundamentalistien harhaoppisuudesta ja heidän väitteidensä absurdiudesta, muttei kuitenkaan täysin yksisilmäisesti. Oman osansa saavat myös toisen puolen myytit, kuten 1930-luvun New Deal, jossa liittovaltio aloitti massiivisen elvytyksen toiveenaan taittaa sitkeästi jatkunut lama. Työttömyys toki taittui alkuun, mutta vielä ennen toista maailmansotaa se kääntyi uudelleen nousuun. Vasta suursota laittoi talouden rattaat tosissaan pyörimään.

Viis taloudesta! osoittaa vastaansanomattomasti, että markkinafundamentalistien niin usein hellimä vaihtoehdottomuus ei väitteenä kestä lähempää tarkastelua. Jos valtavirtaisen taloustieteen sudenkuopat ovat näin ilmeisiä, on suoranainen ihme, ettei vaihtoehdoista käydä kiivaampaa keskustelua.

 

Kirjan tiedot:

Christer Lindholm

Viis taloudesta!

Vastapaino

Arvostelu julkaistu aikaisemmin Le Monde diplomatique & Novaja Gazeta -lehden numerossa 4/2016.

Facebook Comments