Valkoista Suomea vakoilemassa

Mies ajaa keskellä hyistä lokakuuta kohti Suomen itärajaa. Tarkoituksena on loikata Neuvostoliiton puolelle, sillä Suomen puolella maa on alkanut polttaa alla. Mies pelkää takaa-ajajia, mutta todennäköisesti kukaan ei ole tietoinen siitä, missä hän juuri tällä hetkellä on ja mihin matkalla. Ongelmia ei tule vastaan, vaikka Suomen puoleisella rajalla olevat kyläläiset vähän ihmettelevätkin tulijaa. Mies hylkää kulkupelinsä ja marssii lopunmatkaa rajalle – ja lopulta sen yli Venäjän puolelle.

Loikkari oli nimeltään Vilho Pentikäinen, Suomen yleisesikunnan luutnantti. Työnsä ohessa Pentikäinen vakoili vuosien ajan Neuvostoliiton laskuun, kunnes vuonna 1933 päätti ottaa ritolat. Martti Backmanin Vakoojat kertoo journalistisen kepeästi mutta historiallisen tarkasti Pentikäisen pakoa seuranneesta selvittelytyöstä, jota johti Suomen valtiollinen salainen poliisi eli Etsivä keskuspoliisi.

Pentikäisen loikka Venäjän puolelle havaittiin hyvin nopeasti, ja siitä alkoi purkautua monisyinen vakoiluvyyhti. Tapahtumia tarkastellaan pitkälti yksilöiden näkökulmasta, ja historiallisten lähteiden pohjalta Backman onnistuu luomaan kerronnaltaan ehyen tarinan, jonka paikkansa pitävyyteen voi luottaa.

Yksilönäkökulmaa voi toisaalta pitää myös heikkoutena, sillä kirjan tapahtumia sidotaan harvakseltaan osaksi isompaa kontekstia tai yleistä historiallista narratiivia. Joihinkin historiallisiin seikkoihin, kuten vuosi ennen Pentikäisen pakoa tapahtuneeseen Mäntsälän kapinaan viitataan, mutta muuten laajempaa kontekstia kirjassa ei juurikaan ole. Vakoiluringin puuhien selvittämisen lisäksi olisi kaivannut historiallista arviota siitä, miten vaikuttavaa Pentikäisen suorittama vakoilu viime kädessä oli.

Vakoilijoiden motiivit vaihtelivat, mutta tyhjentävää selitystä kirja ei kaikkien kohdalla tarjoa.  Pentikäistä vakoiluun ajoi ennen kaikkea viha valkoista Suomea kohtaan. Hän oli osallistunut alaikäisenä vuoden 1918 sotaan, selvinnyt verilöylystä ja joutunut vangiksi. 15 vuotta myöhemmin miehessä kyti edelleen kostonhalu. Vakoilemalla ja toimittamalla sotasalaisuuksia Neuvostoliittoon hän halusi aiheuttaa vahinkoa, josta Suomi ei koskaan toipuisi.

Mikään poliittinen vapaustaistelija Pentikäinen ei kuitenkaan ollut. Kirjan antama kuva Pentikäisestä on kylmäävä: julma ja väkivaltainen kerskuri, joka jahtasi jatkuvasti vieraita naisia. Omaa vaimoaan Pentikäinen kohteli välinpitämättömästi: hakkasi ja raiskasi, jos nainen uskalsi nousta Pentikäistä vastaan.

Backmanin ylös kirjaama tarina on hyvä, mutta siitä puuttuu epäonnistumisten tuoma dramatiikka. Tämä ei tarkoita, etteikö sellaisia olisi tapahtunut, mutta koska lähteet eivät sellaisesta kerro, ei niitä ole voinut tietokirjaankaan kirjata. Silti kirjaa lukiessa kävi useinkin mielessä, kuinka hyvän romaanin kirjasta olisi saanut. Mieleen tulee esimerkiksi tietokirjailija Mikko Porvalin kirjoittamat historialliset dekkarit.

Puutteistaan huolimatta Vakoojat osoittaa, että historiasta voi kirjoittaa kiinnostavasti ja vetävästi, mutta silti todellisia tapahtumia kunnioittaen.


Kirjan tiedot:
Martti Backman
Vakoojat – Vilho Pentikäisen pako ja neuvostovakoilun romahdus 1933
Gummerus

Martti Backman (Kuva: Marek Sabogal).

Tämä blogaus on osa Kirjablogistien joulukalenteria 2017. Joulukalenterissa kukin kirjabloggaaja julkaisee kirja-aiheisen blogauksen kalenterin jokaisena päivänä. Kurkista myös joulukalenterin kolmanteen (Kirjakaapin avain) ja viidenteen (Kirja vieköön!) luukkuun.

Vakoojat oli Tietokirjallisuuden Finlandia -palkintoehdokas 2017.

Arvostelu julkaistaan myös Le Monde diplomatique & Novaja Gazeta -lehden numerossa 1/2018.

Facebook Comments