Jonas Sivelä: Kaiken takana on salaliitto

AIDS-epidemian taustalla on erään salaliittoteorian mukaan valkoiset, jotka eivät hyväksyneet Etelä-Afrikan apartheid-politiikan murtamista, vaan halusivat alistaa mustan väestön kierolla suunnitelmalla, jossa ilmaiseksi jaettavien kondomien päälle valeltiin öljyä, joka levittää hi-virusta mustien keskuuteen. Näin mustan kansanosan sortaminen saattoi jatkua ilman, että kukaan kykenisi puuttumaan asiaan.

Kirjan tiedot

Jonas Sivelä
Kaiken takana on salaliitto
Atena
141 s.

Kuka tietää, voi olla niinkin, mutta todennäköisesti ei. Tuore salaliittoteorioita käsittelevä kirja ei pyri asettamaan salaliittoteorioita naurettavaan valoon, vaan etsimään selitystä niiden valtavalle suosiolle. Salaliittouskomuksiin liittyvä psykologia onkin monin verroin kiinnostavampaa kuin höyrypäisimmät teoriat Illuminatista, vapaamuurareista ja Siionin viisaista.

Valitettavasti kirja typistyy kuitenkin luetteloksi erilaisista salaliittoteorioista, joista suurin osa on tavallisellekin lukijalle ihan peruskauraa. Salaliittoteorioiden psykologian ja viehätyksen salaisuuksien pohtiminen jää pintaraapaisuksi. Ennen kaikkea viehätys perustuu kuulemma hyvään tarinaan. Itse jäin ohuen kirjan jälkeen lähinnä pohtimaan, että tässäkö kaikki vai oliko kaiken takana salaliitto, joka esti lopullisen totuuden esille tuomisen.

Arvostelu on julkaistu aikaisemmin Le Monde diplomatique & Novaja Gazeta -lehden numerossa 1/2016.

Sinua saattaa myös kiinnostaa: