Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918

Otava julkaisi 1980-luvun loppupuolella viisi Taistelupeli-nimistä kirjaa, joita lainasimme kavereiden kesken ala-asteella kukin vuorollamme kirjastoautosta, joka tuli aina torstaiaamuisin koulun pihaan. Kirjojen idea oli, että lukija sai itse tehdä valintoja sen suhteen, miten kirja etenisi. Eli esimerkiksi näin: ”Metsässä tulee vastaan örkki. Jos päätät piiloutua, siirry lukuun se ja se. Jos päätät taistella örkkiä vastaan, siirry lukuun se ja se."

Kirjan tiedot

Mike Pohjola
Sinä vuonna 1918
Gummerus
527 s.

Ja niin edespäin, kunnes kuolema korjaa tai pääset kirjan loppuun.

Mike Pohjolan Sinä vuonna 1918 lainaa ideansa näistä taistelupeleistä, mutta fantasiamaailman sijaan tapahtumat sijoittuvat Suomen sisällissotaa edeltäneisiin vuosiin ja sodan jälkimaininkeihin. Alussa lukija valitsee hahmolleen nimen, sukupuolen, taustan ja muuta sen sellaista. Kirjan edetessä hahmoon liitetyt ominaisuudet kehittyvät ja muuttuvat. Sisällissodan karmeudet saattavat tuoda muassansa muun muassa trauman, mikä taas vaikuttaa myöhempiin tapahtumiin. Pelkästä ideasta täydet viisi tähteä, mutta kuinkas on sitten toteutuksen laita?

Kirjan esittelyteksteissä ei mainita sanaa peli tai roolipeli, vaan kirjaa kuvataan hohdokkaammalla termillä immersiivinen romaani. Siitä huolimatta kirjan kerronta tuntuu paikoin hyvinkin roolipelimäiseltä. Ei mitenkään yllättävä havainto, kun ottaa huomioon, että Pohjola tunnetaan muun muassa myös roolipelien suunnittelijana. Yhtä kaikki, ainakin niinä viitenä kertana, kun olen kirjan tahkonnut johonkin lopputulemaan, ei roolipelimäinen kieli ole haitannut tarinaan uppoutumista.

Kirjan lukeminen ja oman hahmon kuljettaminen viimeiseen loppulukuun on yleensä suhteellisen nopeaa mutta samalla tavattoman hauskaa. Kysymys vain kuuluu, miksi kukaan ei ole keksinyt tehdä tätä aikaisemmin. Sinä vuonna 1918 jälkeen kenttä on avoin aivan uusille sovituksille. Jos unohdetaan ilmiselvät sotasovellukset, niin miten olisi sama setti kylmän sodan agenttiseikkailuna?

Koska tarinapolkuja on useita ja tasaisin väliajoin eri polut risteävät, on jokseenkin suuri haaste saada kaikki toimimaan saumattomasti ja ilman ristiriitoja. Tästä Sinä vuonna 1918 ei selviä täysin puhtain paperein, sillä jokaisella lukukerralla olen huomannut jotain kummallista. Edellisessä kappaleessa kuolleeksi ilmoitettu henkilö onkin vankileirille siirryttäessä elossa. Tämänkaltaisia kömmähdyksiä kirjassa on jonkin verran, mutta kokonaisuutena kirjaan upotetut tarina pysyvät loogisina.

Viidestä lukukerrasta kolmesta olen selvinnyt hengissä, mikä lienee hyvä saavutus, sillä kirjassa on suhteellisen helppo potkaista tyhjää. Ensimmäisellä kerralla yritin pysyä etäällä sodasta, mutta uteliaisuuteni vuoksi valkoinen puoli alkoi vihata minua. Pyssyyn en muistaakseni tarttunut kertaakaan, mutta jouduin silti leirille, jossa kuolin melkein nälkään. Ihmeen kaupalla selvisin kuitenkin kirjan loppuun asti.

Kaiken kaikkiaan Sinä vuonna 1918 ei onnistu vain ideansa puolesta vaan myös toteutukseltaan. Immersiivisen romaanin keinoin se tarjoaa valtavan määrän erilaisia näkökulmia Suomen sisällissotaan.

Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:

"[– –] Sinä vuonna 1918 on kokemisen arvoinen. Se on erilainen elämys kuin suoraviivainen romaani." – Mikko / Kirjavinkit

"Pienistä puutteistaan huolimatta kirja on kuitenkin oivallinen välipala historiasta vähänkään kiinnostuneelle lukijalle – nuorelle tai aikuiselle." – Lukujonossa

"Pohjolaa ei ainakaan rohkeudenpuutteesta voi syyttää, joten ehkä minäkin menen, ja luen vielä kerran kiellon päälle yhden tarinapolun jälleen alusta. – Mitä luimme kerran

Sinua saattaa myös kiinnostaa:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.