Kertomuksia nurjemmasta elämästä

”Tony tykkäsi myös nimestäni ja lausui sen italialaisittain. Lu-tsii-a.”

Kirjailijan oman elämän ja hänen kirjoittamansa proosan suhde on ikuisen pohdinnan aihe. Yhdysvaltalaisen Lucia Berlinin (1936–2004) tapauksessa tätä suhdetta tulee pohtineeksi lähes pakosti. Kirjailija koki elämänsä aikana monenlaista. Kolme avioliittoa, kolme avioeroa. Neljä lasta. Suurin osa elämästä kamppailua viinanpirua vastaan. Terveys reistaili muutenkin: selkärangan vinoutuma puhkaisi toisen keuhkoista, minkä seurauksena kirjailija vietti viimeiset vuotensa happitankin kanssa. Millaista hänen kirjoittamansa proosa olisi ollut ilman henkilökohtaisen elämän hankaluuksia?

Kirjallisuustieteen näkökulmasta tällaista pohdintaa on pidetty enimmäkseen tarpeettomana, sillä vain tekstillä itsellään on merkitystä. Kirjailijan ei siis itse tarvitse välttämättä kokea asioita henkilökohtaisesti kyetäkseen kertomaan niistä aistivoimaisesti. Ja toisinpäin, kuten Lucia Berlinin Siivoojan käsikirjan esipuheessakin todetaan: ”On turha luulla tuntevansa kirjailijan persoonaa pelkästään sillä perusteella, että on lukenut hänen novellejaan.”

Berlin aloitti kirjailijana verrattain myöhään ja tuotti tekstiä kausittaisesti. Elämänsä aikana hän julkaisi kaikkiaan kuusi novellikokoelmaa. Suurin suosio tuli kuitenkin vasta kymmenisen vuotta kuoleman jälkeen, kun valikoima Berlinin parhaita novelleja julkaistiin nimellä Manual for Cleaning Women. Kokoelmasta tuli yllättävä hitti.

Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia käsittää puolet englanninkielisestä alkuteoksesta, ja toinen osa julkaistaan tulevana syksynä. Vaikka kyse on eri kokoelmien novelleista ja aiheet vaihtelevat laidasta laitaan, säilyy tarinoiden tyyli kirkkaana ja tunnistettavana.

Aiheet ovat arkisen rosoisia ja kuvaus tarkkaa, ilmaisu niukkaa mutta hiottua. Tarinat kertovat kaikki enemmän tai vähemmän elämän nurjasta puolesta. Automaattipesuloiden, katkaisuhoitoasemien ja ensiapupolien todellisuus käy lukijalle selväksi. Tästä huolimatta Berlin ei ole inhorealisti, vaan enemmänkin peri-inhimillinen. Niinpä vaikka Berlinin proosa tarkkailee sitä aikaa ja maailmaa, jossa kirjailija itse eli, eivät tekstien välittämät teemat kuitenkaan tunnu väljähtäneiltä.

Novellien kertojat ovat järjestään naisia, ja monissa henkilöissä on mukana Berliniä itseään, mutta vain siinä määrin kuin tarpeellista. Kirjailijalle itselleen tärkeintä oli ennen kaikkea tarina. Se näkyy Siivoojan käsikirjan novelleissa, jotka päällisin puolin vaikuttavat melko yksinkertaisilta.

Erinomainen esimerkki tästä on kirjan loppupuolelta löytyvä novelli ”Hyvät ystävät”, joka kertoo nuoren naisen ja ikääntyneen pariskunnan ystävyydestä. Nuori nainen pelastaa pariskunnan miehen hengen, minkä jälkeen nämä kolme ihmistä vaikuttavat erottamattomilta. Novellin lopetus on kuitenkin yllättävä ja kääntää koko asetelman päälaelleen.

Rivien väliin piilotetuilla merkityksillä ja odottamattomilla näkökulman vaihdoksilla Berlin yllättää lukijansa Siivoojan käsikirjassa monen monituista kertaa.

Lucia Berlin © Literary Estate of Lucia Berlin LP.

Kirjan tiedot:
Lucia Berlin
Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia
Aula & Co
Suomentanut Kristiina Drews

Facebook Comments