Groteski sukukronikka 1900-luvun Kiinasta

Raaka ja raadollinen kuvaus 1900-luvun alkupuolen Kiinasta alkaa väijytyksellä, jossa kiinalaiset partisaanit odottavat väijyksissä japanilaista autokolonnaa. Japanilaisia ei kuitenkaan näy eikä kuulu, joten odotellessa on hyvä poiketa lukuisille sivupoluille ja henkilöhahmojen muisteloihin. Kuka on partisaanijoukkoa johtava jäyhä isoisä ja kuka hänen takinliepeessään roikkuva poika?

Kirja ei etene kronologisesti, eikä tapahtumilla ole aina selkeää alkua tai loppua. Moni nykyhetken tapahtuma saa selityksensä menneisyydestä, jolloin lukijan mielenkiinto pysyy yllä. Kaikkea ei myöskään selitetä auki, joten monet asiat jäävät tarkoituksella lukijan pohdittavaksi.

Viiteen lukuun jakautuva Punainen durra julkaistiin alkujaan jatkokertomuksena eri sanomalehdissä vuoden 1986 aikana. Kokonainen laitos julkaistiin heti seuraavana vuonna. Uraansa aloitteleva elokuvaohjaaja Zhang Yimou innostui kirjasta siinä määrin, että ohjasi vuotta myöhemmin kirjan kahden ensimmäisen luvun pohjalta elokuvan Punainen pelto. Elokuva pokkasi Berliinin elokuvajuhlien Kultaisen karhun ja teki Yimousta yhden sukupolvensa kiinnostavimmista elokuvaohjaajista.

Osin ehkä tästä syystä myös Punainen durra on Mo Yanin tunnetuimpia teoksia. Paras se ei ole, sillä tätä ennen suomennetut Seitsemän elämääni (2013) ja Viinamaa  (2014) ovat esikoisteosta kypsempiä kokonaisuuksia. Monet sellaiset asiat, jotka tekevät aiemmista Mo Yan -suomennoksista lähes mestariteoksia, ovat esikoisteoksessa vasta oraalla. Aiemmin suomennetuissa teoksissa Mo Yan on tunkenut itsensä hauskalla tavalla osaksi tarinaa, mutta Punaisessa durrassa hän tyytyy ”vain” kertojan rooliin, eikä häntä nähdä tai kuulla henkilöhahmona.

Myöhemmille teoksille ominaisen maagisen realismin tilalla on lähinnä groteskia realismia, sillä sadat ihmiset (ja eläimet) kohtaavat loppunsa rujolla tavalla kirjan sivuilla. Toisaalta yksi kirjan riehakkaimmista jaksoista on ihmisten kranaattisota perin juurin älykkäitä villikoiria vastaan. Onko tässä kyse allegoriasta vai jostain muusta, sen lukija saa päättää itse. Pellot käyvät joka tapauksessa punaiseksi niin kypsänpunaisesta durrasta kuin ihmisten ja eläinten siihen vuodattamasta verestäkin.

Verta ei kuitenkaan voi pestä pois 1900-luvun alun Kiinan historiasta, sillä kyseessä on poikkeuksellisen raaka historian ajanjakso. Tuona aikana paikalliset sotaherrat, kommunistit, tasavaltalaiset ja japanilaiset yhdessä kiinalaisten yhteistoimintajoukkojen kanssa sotivat toisiaan vastaan. Sodankäynnin säännöistä ei piitattu, mikä tulee kirjan sivuilla varsin selväksi. Kiitosta ei toisaalta saa Maon kommunistinen Kiinakaan, joka tarjosi yltäkylläisyyttä yksille ja nälkäkuolemaa toisille. Yksi kirjan rajuimmista kohtauksista on kommuunin portille nälkään kuolevan miehen tarina.

Kiinalaisnobelistin esikoinen ei tee yhtä syvää vaikutusta kuin aiemmat Mo Yan -suomennokset, mutta siitä huolimatta kyseessä on Otavalta jälleen kulttuuriteko, sillä suoria käännöksiä kiinalaisesta kirjallisuudesta ei ole liikaa. Suomentaja Riina Vuokko on jälleen tehnyt upeaa työtä.

 

Kirjan tiedot:

Mo Yan

Punainen durra

Otava

Suomentanut Riina Vuokko

Arvostelu julkaistu aikaisemmin Le Monde diplomatique & Novaja Gazeta -lehden numerossa 1/2017.

Facebook Comments