Monimutkaisempi maailma

Julkista keskustelua vaivaa tänä päivänä paradoksaalisesti keskustelun mahdottomuus. Vuoropuhelut lukkiutuvat, kun keskustelijat eivät löydä yhteistä säveltä – tahallaan tai tahtomattaan. Kärjistykset ja yksinkertaistukset eivät tee oikeutta maailmalle, jossa on paljon liikkuvia osia.

Maailman näkeminen monimutkaisena ei ole järin omaperäinen lähtökohta, mutta erinomaisilla esimerkeillä kirjoittaja osoittaa, että maailman monitahoisuus on kylläkin tehokkaasti unohdettu – ja sysätään myös toistuvasti syrjään. Tällainen tilanne vallitsee muun muassa talouspoliittisessa keskustelussa, jossa leikkaukset nähdään ainoana vaihtoehtona. Toisenlaiset kannat sivuutetaan epärealistisina, kun keskustelussa nojataan vain yhteen teoriaan.

Myös sosiaalinen media on täynnä lukkiutuvia keskusteluja, joissa tärkeää ei tunnu enää olevan yhteisen sävelen löytäminen vaan se kumpi pääsee keskustelussa niskan päälle. Konsensus on utopiaa, ja mahdollista on lähinnä se, että joku sivusta katsoja vakuuttuu jommankumman osapuolen argumenteista. Myös Lähde suhtautuu sosiaaliseen mediaan kriittisesti:

”Monille ihmisille aktiivinen kommentointi sosiaalisessa mediassa, keskusteluryhmissä ja kommenttipalstoilla on korvannut yhteiskunnallisen aktiivisuuden. Jokaisen provosoivaan kommenttiin reagoidaan mahdollisimman nopeasti.”

Tästä on helppo olla samaa mieltä, mutta toisaalta sosiaalinen media voi myös olla relevantti yhteiskunnallisen aktiivisuuden väylä. Tasa-arvoisen avioliittolain läpi menoon ratkaisevasti vaikuttanut Tahdon2013-kampanja oli kiistatta myös sosiaalisen median ilmiö.

Esseekokoelma olisi kaivannut vahvempaa kustannustoimitusta. Lähteen analyysit ovat hyviä, mutta huolellisemmalla toimittamisella kirjan ydin olisi tullut esille terävämmin ja selkeämmin. Kritiikistä huolimatta kirjassa on huomattavasti enemmän hyvää. Terävimmillään kirja on loppupuolella sananvapauden ja sensuurin suhdetta sekä ymmärtämisen ja suvaitsemisen eroja erittelevissä esseissä.

Kirja jäisi puolitiehen, jos analyysin tueksi ei esitettäisi ratkaisuehdotuksia. Lähteen resepti ei ole mikään idioottivarma patenttiratkaisu, joskin johdonmukainen. Yksinkertaiseen ja vastakohtia luovaan keskusteluun ei tule alistua, mutta toisaalta jokaiseen keskusteluun ei ole myöskään mielekästä osallistua. Perehtyminen toiseen on poissa toiselta, ja tämä pitää yksinkertaisesti vain hyväksyä. Vastakkainasettelujakin syntyy, mutta niiden ei pidä antaa hallita.

 

Kirjan tiedot:

Ville Lähde

Paljon liikkuvia osia

Savukeidas

Arvostelu julkaistu aiemmin Le Monde diplomatique & Novaja Gazeta -lehden numerossa 6/2015.

Facebook Comments