Ihmisen pahuudesta

Vuonna 1980 syttyneessä Gwangjun kansannousussa eteläkorealaisen kaupungin asukkaat nousivat vastarintaan presidentti Chun Doo-hwanin sotilashallintoa vastaan. Chun itse oli kaapannut vallan vain muutama kuukausi aikaisemmin kaaoksessa, jonka oli aiheuttanut pitkäaikaisen presidentin Park Chung-heen murha.

Chun käski armeijan kukistamaan kapinan alkutekijöihinsä. Armeija lähetettiin paikalle ja sille annettiin lupa käyttää täyttä voimaa mellakoitsijoita vastaan. Seurasi verilöyly, jossa sadat ihmiset saivat surmansa. Chun sai kansan keskuudessa vähemmän mairittelevan liikanimen ”Gwangjun teurastaja.”

Tähän historialliseen kontekstiin sijoittuu eteläkorealaisen Han Kangin toinen suomennettu teos Ihmisen teot. Kirja seuraa kansannousun tapahtumia ja seurauksia usean eri yksilön näkökulmasta. Eri tarinanlangat tietysti risteävät kirjan edetessä eri tavoin. Hanin teoksessa ääneen pääsevät niin elävät kuin kuolleet – ja lopulta kirjailija itsekin.

Hanin proosa on rujoa ja realistista. Kirjailija kirjoittaa esimerkiksi täysin avoimesti kapinaan osallistuneiden ihmisten kidutuksesta ja siitä, kuinka kiduttamalla nämä ihmiset murrettiin henkisesti:

”Kudosnestettä ja paksua märkää, pahanhajuista sylkeä, verta, räkää ja kyyneleitä, kusta ja housut ryvettävää paskaa. Elämässäni ei ollut jäljellä mitään muuta. Tai ei, minusta ei ollut jäljellä enää mitään muuta. Koostuin pelkistä eritteistä. Minuuteni oli vain pilaantuva lihakimpale, josta niitä valui.”

Kirjan tapa kuvailla väkivaltaa alleviivaa, kuinka mielettömiin mittasuhteisiin ihmisten raakuus toisia ihmisiä kohtaan voi kasvaa. Ja kuinka pitkän jäljen tällainen väkivalta jättää koko yhteiskuntaan ja vaikuttaa vielä sukupolvien ylitsekin.

Toisaalta kirjassa pohditaan myös elämän sattumanvaraisuutta: miksi toiset meistä jäävät eloon ja toisten kirkkaana palava elämänliekki sammuu pienestä puhalluksesta? Yksi kirjan koskettavimpia jaksoja on surmatun nuorukaisen sielun herääminen todellisuuteen, että maallinen ruumis on kuollut:

”Vaikka sydämeni oli pysähtynyt lopulta verenhukan takia, vuoto oli jatkunut, kunnes kasvojeni ohut iho oli muuuttunut läpikuultavaksi kuin paperi. Miten outoa olikaan katsella omia kalmankalpeita kasvojani ja suljettuja silmiäni.”

Sari Karhulahden käännös on kauttaaltaan hyvä, joskin kyseessä on kaksoiskäännös, sillä suomennos on tehty koreankielisen alkuteoksen englanninnoksesta. Samaan aikaan Han Kangin kollegan, Kyung-sook Shinin teokset on käännetty onnistuneesti suoraan koreasta. Viime vuoden lopulla julkaistu tuore suomennos Jään luoksesi (Into, 2017) kisaa vieläpä parhaalle käännöskirjalle myönnettävästä Jarl Hellemann -palkinnosta.

Sattumoisin sekä Hanin että Shinin tuoreimmat suomennetut teokset poimivat viitekehyksensä 1980-luvun Koreasta, mutta luovat samasta lähtökohdasta täysin erityyppiset teokset. Ihmisen teoissa Han kuvaa ihmisen kykyä niin hyvään kuin pahaan. Kirjaa lukiessa tekisi mieli kääntää katseensa pois, mutta juuri kanssaihmisten karmeimpia tekoja meidän on katsottava, jottemme unohtaisi.

Han Kang. Kuva: Wikimedia Commons.

Kirjan tiedot:
Han Kang
Ihmisen teot
Gummerus
Suomentanut Sari Karhulahti

Han Kangin teos Vegetaristi (Gummerus, 2017) palkittiin The Man Booker International Prize -palkinnolla.

Facebook Comments